perjantai 25. joulukuuta 2009

we wish you a merry christmas

Tanaan on joulu! Hyvaa joulua =)

Eilen kun herattiin maa oli taynna lunta - valkoinen joulu! Ja viela tanaankin tuolla pihalla sita lunta pikkuisen on. Hostdadi haki autotallista sukset ja lahti hiihtamaan golfkentalle, haha. Leivottiin kaikennakoista ja katsottiin parit jouluelokuvat :) Saatiin myos extempore idea! Lahdetaan reissuun jo tanaan, pidetaan pikajoulu aamulla.



katsokaa kun oli kylma! Naamakin jaatyi.


Eli tanaan siis herattiin noin puoli 10 aikoihin, tehtiin pannarit aamupalaksi, hostaidin tati Sarah Lou tuli syomaan&kaymaan, avattiin lahjat. Ihania juttuja sain :) Parit vaatteet, meikkeja, karkkia, rahaa, leffan esimerkiksi. Pakkaillaan tassa nyt loppuun ja lahdetaan noin puolen paivan aikaan ajelemaan niin pitkalle kuin keretaan, todennakoisesti aika lahelle Grand Canyonia paastaan.

Hyvaa uuttavuotta!

xoxo Saana

torstai 17. joulukuuta 2009

1st semester - done

Puolet kouluvuodesta on ohi. Uskomatonta. En halua, etta tama vuosi loppuu! Olin vapautettu final exameista, joten joululoma alkoi jo viime maanantain jalkeen :)

Viime perjantaina oli tarkoitus olla Kamilan yllatyslaksiaiset. Soitettiin sille seitseman aikoihin, niin yllatyyyys- se onkin shoppailemassa Lubbockissa.. Paatettiin sitten menna rullaluistelemaan! Oi etta, se oli niin jenkkihetki! Sisahalli, kunnon discomusiikkia, hauskat luistimet =D Kesti hetken, etta tajusin miten niilla luistellaan, mutta sitten se oli tosi helppoa. Siella oli mina, Andre, Tamara, Taylor ja Anthony.



Sunnuntaina saatiin sitten vihdoin ja viimein pidettya ne laksiaiset Kamille! Oli tosi mukavaa, ei tehty mitaan erityista, mentiin vain Anthonyn luokse pyorimaan :)

Tassa nyt olen jo reilun viikon lomalla tosiaan ollut, nukkunut pitkaan, ollut vaan kavereiden kanssa, katsonut leffoja, mesetellyt, kaynyt muutamissa pikkujouluissa yms. Ei mitaan ihmeellista, nauttinut vain lomasta! Ainiin ja tottakai ihmetellyt tata naapuruston jouluvalojen maaraa..

Tassahan on jo melkein joulu, en ole viela kaikkia lahjojakaan ostanu ja muutenkin jouluvalmistelut ihan kesken :D Ja tanaan vietin 12h vatsapopon kanssa, oksentaen ja kuumeesta karsien. Toivottavasti nyt ennen joulua parannun..

Tuli nyt tallainen erittain lyhyt postaus, ajattelin vain kertoa, etta elossa ollaan vielakin.

26.pv lahdetaan perheen kanssa Grand Canyonille, Las Vegasiin seka Los Angelesiin pienelle road tripille, eli sielta kotiudun vasta uuden vuoden jalkeen. Eli jos en kerkea ennen sita kirjoitella jouluvietosta, niin palaillaan asiaan sitten ensi vuoden puolella!

Hyvat joulut, syokaa paljon, olkaa kiltteja :)

Saana

torstai 10. joulukuuta 2009

melkein joulu (:

Oi etta rakastan jenkkilaista joulunodotusta! Ostoskeskuksissa pyorii joulupukkeja ja lapset jonottavat, etta saavat istua joulupukin sylissa ja kertoa lahjatoiveita. Kaikkialla soi joululaulut. Naapurusto on taynna tosi hienoja (tai aivan kamalia) jouluvaloja, puhallettavia joulupukki Nalle Puheja, Nooan arkkeja jne. Joulukuusikin on jo koristeltu.

Tassa kaiken nakoisia random juttuja viime ajoilta:

- Leffassa kaynti on tullut nyt ihan ykkosharrastukseksi taalla. Varsinkin tiistaisin, jolloin 2dollarin paiva. Muutenkin paljon halvempaa kuin Suomessa + uutuusleffat heti teatterissa.

- Rubyn ja Kimberlyn serkun Analisan "quinceanera" synttarit. Meksikolaiset juhlivat 15vuotis synttareita erityisesti. Analisa oli vuokrannut SkateLandin omaan kayttoonsa koko illaksi. Oli tosi kivaa, laittauduttiin eka Kimberlyn ja Rubyn kanssa ja sen jalkeen mentiin sinne tanssimaan koko illaksi. Vaikka quinceanerat ovat yleensa melko perhekeskeinen juhla, yllattaen sielta loytyi tosi paljon tuttuja. Noh, yksi syy saattaa olla, etta tuntuu niinkuin kaikki taalla olisi serkkuja toisilleen :-D


- Jaakiekko ottelu (Odessa Jackalopes - Texas Brahmas) Odessassa. Pitihan sinne menna kun saatiin selville, etta Jackalopesejen maalivahti on suomalainen! Pakkasin suomen lipun messiin ja etsittiin parhaat paikat hallista. Kannustin ja kiljuin sen koko 2.5h ja taisi se maalivahti mut huomata, viimeistaan kun olin screenilla hyppimassa. Siita se Jackalopesejen alamaki alkoi ja maalivahti imaisi 7 maalia loppu matsin aikana. Hienoa. Ei halunnut Juha nahda mua pelin jalkeen, wonder why.. hah



- Thanksgiving yksinkertaisesti = liikaa ruokaa, leffoja, sukulaisia. Ja tottakai lomaa koulusta =) meidan kylla pitaa saada sama juhla suomeen!
Thanksgivingin jalkein perjantai on kaupoissa nimeltaan "Black Friday". Kaupat aukevat 4am ja alennukset ovat tosi isot. Ja ruuhkat myos. Oltiin muutenkin matkalla Midlandin lapi, joten pysahdyttiin "akkia". Amerikan suurin shoppailupaiva, joten pitihan se kokea!
Tosiaan ajeltiin ihan USAn ja Meksikon rajalle, Big Bendille. Patikoitiin siella yhteensa 13mailia, 2paivaa. Maisemat oli tosi hienot, ehka kuvat kertovat enemman.
Viimeisena iltana/yona mentiin uimaan Rio Grande joelle, joka tosiaan erottaa USAn ja Meksikon toisistaan. Siella oli sellainen pieni allas, jota tulivuori lammittaa automaattisesti ja se vesi oli KUUMAA, n.30c (: . Lilluttiin siella yli tunti ja valilla kaytiin joessa uimassa. Joskus sinne viela uudestaan..


- Kirkon youth groupin jarjestama Lock In. Pelattiin peleja, koripalloa, guitar heroa, katsottiin leffoja KOKO YO. No ite kylla menin nukkumaan siina neljan aikoihin, mutta jotkut jaivat viela pelaamaan twisteria erittain aanekkaasti, joten ei siina paljon nukuttu. Aamulla kaytiin koko porukalla aamiais burritoilla. Oli se sitten loppujenlopuksi tosi kiva ilta. Tama "loppujenlopuksi" tarkoittaa sita, etta osa siella kayvista ovat noin 12vuotiaita. Mutta vain osa (:

- Minimall myyjaiset, jossa paikalliset myivat kasitoitaan ja ruokaa yms. Ostin ihania Texas juttuja!

- Joulumusikaali "baby changes everything" taalla Lamesassa. Oli tosi jouluinen ja hienosti tehty, siinakin oli vain paikallisia vapaaehtoisia, vaikea uskoa! Kuoro oli aivan mahtava ja valaistukset ja nayttelijat ja kaikki. Andrew ja Kamila oli tottakai parhaita, heha.

- Suomen itsenaisyyspaiva, luistelua JAALLA Odessassa. Vuokraluistimet oli jotain maailman kamalinta, nilkoista loysat seka terat puoleksi ruosteessa. No eteenpain kuljettiin :)

Viime perjantaina herasin ja katsoin ikkunasta ulos - lunta ! Akkia telkkari paalle ja yritettiin kuunnella jos koulu olisi peruttu. Ei sita peruttu, mutta siirrettiin alkavaksi kymmenelta. Oli jotenkin tosi jenkkihetki!
Ja tiistaina koulua siirrettiin jalleen 2 tunnilla jaan takia. Kuka sanoo, etta Teksasissa ei ole talvi?

Enaan ihan muutama paiva koulua enaa ennen joululomaa! Ens viikon tiistaina alkaa final exams, joita mun ei tarvitse ottaa ku mulla on tarpeeksi hyva keskiarvo ja vain 3poissaoloa. Sitten joulu taalla Lamesassa, ja 26pv aloitetaan Roadtrippi! Grand Canyon, Las Vegas seka LA, California odottaa :) Uusivuosi Los Angelesissa ;)

Kamila, vaihtari Slovakiasta, on ollut taalla Lamesassa "saapumisperheessa" ja viime vkl se sai uuden perheen. Lubbockista :( . Sunnuntaina Kamila muuttaa, joten joulun jalkeen koulussa on enaa 3 vaihtaria. Mutta onneksi ajomatka on vain 1h, joten voi menna visiitille usein, puolin ja toisin.

Yritan epatoivoisena miettia miten saan lahjat ja kortit lahetettya ajallaan, joten jos (kun) ne tulevat myohassa, niin osaattepa varautua. Ja postitushinnat ovat aivan jotain jarkyttavaa!

Ihanaa (melkein jo) joulua! <3

Saana

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

kuulumisia + joulukuusi !

Heippahei, tassa vahan kuulumisia noin viikon ajalta.
Koulussa on Gap&Gown tilaukset laitettu menemaan, thanksgiving breakia odotetaan, testeja ja quizeja harva se paiva. Viimeiset 6 viikkoa ennen joululomaa menossa! En voi uskoa, etta melkein puolet jo tasta high school vuodesta mennyt, en mitenkaan.. Tammikussa kun softball season alkaa, niin aika tulee menemaan niin nopeasti, kun pelataan melkeinpa joka viikonloppu.

Keskiviikkona saatiin tulokset TAKS testeista... Noh... tuota... :D Matikka meni lapi! Siinapa se. Enkku tulokset pitaisi tulla talla viikolla, se meni varmasti lapi. Maaliskuussa historia ja science uuteen yritykseen. Siihen on pitka aika onneksi viela.
Perjantaina mentiin suoraan koulusta Kimberlyn ja Rubyn luokse, hengailtiin siella parisen tuntia. Kimberly halus suoristaa mun hiukset, se ei uskonut, etta siina voisi menna 45 minuuttia. Noh, kylla siina meni =D tulipa sekin todistettua. Seitseman aikoihin lahdettiin leffaan katsomaan Paranormal activity. Oli hullun pelottava, varsinki se loppu =((

Lauantaina lahdettiin hakemaan joulukuusi!! Ajettiin melkeinpa 4 tuntia Cloudcroftiin, New Mexicoon. Shoppailtiin vahasen, en kylla ostanut kuin 2 joululahjaa. Sitten kaytiin ottamassa virallinen family picture :DDD Ei ehka ole sellaisia kuvia, niinkuin yleensa ajatellaan perhekuvien olevan. Mutta hauskaa oli. Pukeuduttiin 1930-luvun gangstereiksi !



Niin tosiaan, se joulukuusi. Ajeltiin metsaan ja yritettiin metsastaa taydellinen joulukuusi. Meita oli 5 ihmista ja jokainen ehdotti eri puuta ja niissa kaikissa oli aina jotain vikana. Liian iso, liian pieni, liian monta haaraa, liian "laiha". Lopulta loydettiin se taydellinen! 12feet korkea (=4m) ja noin 8feet levea (=2.5m). Jep se on JATTIMAINEN. Laitettiin se sitten auton katolle ja eikus ajelemaan takaisin kotiin. Sunnuntaina siirrettiin kaikki huonekalut tielta ja raahattiin se puu sisalle! Hahaa ja nyt se vie melkein puolet olohuoneesta. Hostiska sanoikin, etta "alkaa luulko, etta tama on amerikkalaista kulttuuria, tama on meidan perheen kulttuuria" =D

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

MOI

Tassa ei nyt oikein muutakaan tekemista ole, niin ajattelin kuulkaas kirjoittaa ihan tallaisesta tavallisesta tiistai paivasta !

Noh tanaan herasin about 7.47, akkia vetaisin jotkut vaatteet paalle, meikkasin, laitoin hiukset, pesin hampaat ja lahdin kouluun. En kerennyt aamupalaa syomaan, niin otin mukaan myslipatukan jonka loysin autosta. Hostaiti on Dallasissa huomiseen asti, joten dad vei meidat kouluun. Taidettiin muistaakseni keskustella banana puddingista seka paivan lampotilasta koko matka??

Historian tunnilla viimeisteltiin joku moniste viime viikolta, ihasteltiin mun neonvarisia citymarketin tennareita<3, kuulin maailman epatoivoisimman iskurepliikin "I've always wanted to go out with a left handed girl!".

Matikan tunnilla viimeisteltiin koe joka aloitettiin eilen. Taalla on normaalia, etta jos ei kerkea tekemaan koetta tunnilla niin jatketaan seuraavalla! :D

Fysiikassa sama homma. Sain muuten 88pistetta. + jotku random 5pistetta + random 7 pistetta + random 5 pistetta = 105. Ei paha nousu 88sta? Ja huomenna saan kuulemma viela 5pistetta lisaa. En oikein tajunnut tuota pisteytys systeemia, mutta en valita :)

Management tunnilla saatiin palkkashekit jippii, syotiin kekseja, katsottiin kun Megan ja Jake oli nitoja sotaa (stapler war)? Siis taalla oppilaiden ykkoshupia ehdottomasti on heitella toisia milla tahansa / silputa paperia isoksi keoksi poydalle. Kesken tunnin Mike kavi luokassa ilmottamassa, etta erosi koulusta, heippa vaan! Han alkaa kuulemma maanviljelijaksi ja kay kotikoulua omatoimisesti. Senkun nakisi :D

Espanjan tunnilla opeteltiin jotain luokkahuone sanastoa ja yritin pahkailla mika ero on sanoilla desk ja table. Paadyin siihen lopputulokseen, etta desk on kirjoituspoyta. Tieda sitten miten on!

Lounastauolla mentiin Dairy Queniin, ostin lasten popcorn chicken aterian. Mielenkiintoista, eiko!

Economics tunnilla tehtiin diagrammi, en kyllakaan muista mista aiheesta? Muistan vaan, etta vuonna 2007 luku oli korkeimmillaan=))) Ja saatiin kuulla, etta illan koripallo peli oli peruttu, koska vastajoukkueen yksi tytoista oli joutunut onnettomuuteen ja on nyt kriittisessa tilassa. Ja mun tuolilla oli purkka ja melkein istuin siihen ja sitten Mr. Bailey yritti hinkata sita pois kasidesilla???

Enkun tunnilla tehdaan research paperia, jonka pitaa olla 6 sivua pitka yyyyyyy.
Ja arvatkaas mika oli tunnin ykkoshupi! Ehei, ei nitojasota! Kuminauhojen ampuminen toisten paalle! Noh olin sopivasti siina Ryanin ja Brin valissa, kun ne ampuivat toisiaan 45minuttia. Jouduin vaistelemaan kivasti ja kiljuin, etta lopettakaa lopettakaa kohta osuu muhun=D No minkas teet. Ainiin, melkein unohdin koputusleikin! Jos joku naputtaa sua olkapaahan niin et saa kaantaa paata. Tosi annoying oikeesti=D Sitten varsinkin jos joku naputtaa sun selkaa 2min:))) meen kylla joka kerta lankaan, mutta ehka maa viela opin tan leikin tassa vuoden aikana.

Softballissa coach yritti jankuttaa meidan paahan, etta miten sita palloa heitetaan. Siinapa se. On muuten ihan leppoista treenata ulkona marraskuussa 23 asteen lampotilassa :--) Mites Suomessa?

Kotona mua odotti ihana kultainen paketti Suomesta <3 Suklaata, kirjeita, purkkaa, I <3 Oulu pinssi. jee kiitti <3 Nyt sain purkkavarastot taytettya, varsinkin kun yksi purkkalahetys viela matkalla=)
sitten lahdettiin tsekkaamaan pecan pahkina puut, kaytiin Sonicilla ja kaupassa. Nyt istun tassa koneella ja naputtelen tata. Ajattelin lahtea suihkun kautta nukkumaan aikaisin.

Oliko mielenkiintoinen tiistai paiva mulla? Tammosta ihan tavallista arkea taallakin elellaan, uskokaa tai alkaa. Tai no onhan tama vahan erilaista kuitenkin=)

xoxoxoxoxoxoxoxoxoxoxoxoxox

saana

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

halloween

Viime viikonloppuna juhlittiin halloweenia kunnon amerikan tapaan!
Viime viikon tiistaina alettiin koristelemaan oppilaskunnan jarjestamaa haunted housea (en oo oppilaskunnassa, mutta anyways)! Tarkoitushan siis oli kerata rahaa tuleviin tapahtumiin.
Se jarjestettiin sellaisessa vanhassa isossa peltirakennuksessa, tuli mieleen joku tehdas. Mutta oikeasti se taisi olla joku elainteurastamo tms :'D
Jokaiselle vuosiluokalle oli oma osio talossa, ja seniorit oltiin klovneja! Ei ollut kovin klovnimainen koristelut, mutta kylla siita silti hieno tuli. Tiistaina meita oli vain mina, Tonje, Tyler ja Andrew koristelemassa ja saatiin aikaiseksi enemman kuin muut muina paivina yhteensa. Mutta joo, sita koristeltiin aina iltaisin.
Perjantai iltana mentiin Kelseyn luokse maalaamaan naamat ja muutenkin valmistautumaan. Ajettiin makkarin drive-iniin hakemaan juomista, kattoivat myyjat muuten aika pitkaan :D Vahan ennen seitsemaa mentiin meidan haunted houseen. Ihmiset olivat oikeasti panostaneet asuihinsa ja maskeerauksiinsa, uskomattoman hienoja oli osa niista.
Tasan seitsemalta valot sammutettiin ja ensimmainen ryhma tuli sisaan. "oppaat" kierrativat ryhman kerrallaan talon lapi ja oli hauskaa saikytella ihmisia. Osa ihmisista kiljui koko kierroksen ja loput oli jotain 14v jatkia, jotka kulkivat vaan kadet taskussa cooleina. Lopeteltiin 11 aikoihin.

Lauantaina oli sitten se oikea halloween paiva! Nukuin ensin pitkaan ja herasin sopivasti katsomaan disney channelilta halloween elokuvia :D Iltapaivalla oli vuorossa elamani ensimmainen pumpkin carving! Se oli yllattavan vaikeaa ja sotkuista hommaa, mutta pakkohan sita oli kokeilla. Istuin ulkoportailla kaivertamassa sita, niin alkoi ensimmaiset Trick Or Treat lapset kiertamaan vanhempiensa kanssa. Ovella kavi kaikkea pikku apinoista jopa Michael Jacksoniin!
Vahan ennen viitta Kelsey tuli hakemaan mut+Tonjen ja ajettiin Downtowniin, jossa jarjestettiin Halloween tempaus. Mentiin katsomaan Kaitlinia, joka oli vahan niinkuin toissa siella ja muutenkin kierrettiin akkia se lapi.
Illalla uudestaan haunted houseen.

Voin kertoa, etta aivoihin sattuu kirjoittaa suomeksi. Saattaa huomata tekstista.



My masterpiece <3 vareissa joku vikana, mutta ei anneta sen hairita + naytan aasialaiselta



ihan normaaleita ihmisia!







perjantai 23. lokakuuta 2009

TAKS testit

Tiistaista lahtien meilla on ollut koulussa joka paiva TAKS (=Texas Assessment of Knowledge and Skills) testi. Sehan on siis koe, joka pitaa lapaista, etta paasen kevaalla kavelemaan lavalle muiden senioreiden kanssa ja virallisesti valmistumaan high schoolista. Suurin osa senioreista ovat tehneet kokeet jo juniori vuonna, joten tama viikko on senioreiden "retake viikko", eli jos oli jotain tekemattomia testeja, niin nyt oli mahdollisuus. No itsehan joudun ottamaan kaikki 4 koetta putkeen. Ovat muuten monivalintoja ;) Suurin osa kysymyksista menee niin, etta 2 vaihtoehdoista on jarjettomia, joten jaljelle jaa 2. Ja jos ei tieda, niin on noin 50% mahdollisuus veikata oikein.

Tiistai: Englanti. Oli luetun ymmartamista, essee ja kielioppia. Tosiaan monivalintoja, paitsi essee ja 3 avokysymysta.
Keskiviikko: Matikka. Aika perusmatskua suurin osa.
Torstai: Science. Yhdistetty kemiaa, fysiikkaa ja biologiaa. Oli muuten vaikea :-D Sanakirjat kielletty, joten... No en tieda olisko paljoa edes auttanut, tuskin edes suomeksi niita termeja tiedan.
Perjantai: Social studies (= us history). Tama on siis huomenna ja saa nahda miten menee.. En ole hirveasti perehtynyt USAn historiaan, vaikka tunneilla kaynkin. Mutta kaikki sanoo, etta se on helpoin koe, kunhan osaa katsoa karttaa/taulukkoa, niin silla paasee jo pitkalle. Toivotaan nain!

Kokeet ovat hullun virallisia. Luokkaan ei saa tuoda edes laukkuja ja jokaiselle on maaratty istumapaikka valmiiksi. Opettaja jakaa kynat, vesipullot, energiapatukat, vastauslomakkeet seka n. 1cm paksuiset kysymysvihkot. Vihkosessa on kaikkien aineiden kysymykset, ja eri aine osiot on sidottu jotenki hienosti ja ne saa avata vasta kun opettaja sanoo. Sitten allekirjoitetaan joku juttu etta luvataan, ettei luntata. Sitten koe alkaa ja rehtori, vararehtori seka kanslisti kayvat kokoajan porraamassa siella, vaikka luokassa on tietenkin valvoja. Jos tarvii kayda vessassa, niin pitaa ottaa lappu ja antaa se kaytavalla olevalle valvojalle (tai no niitakin on vahintaan 5) ja se kirjoittaa sun nimen ylos. En ihmettele, vaikka ne ottaisivat aikaa.
Kokeisiin saa kayttaa aikaa niin paljon kuin tarvitsee. Vaikka kokopaivan. Yleensa olen ollut valmis n. puolen paivan aikaan.

Saana

p.s Tykkaan meijan rehtorista! Se oli lunchin jalkeen kaytavalla tosi tarkean nakoisena varmistamassa, etta myohastyneet eivat mene luokkiin ilman Tardy passia (LUE: jalki-istuntoa). Office on just Mr.Baileyn luokan vieressa ja se seista torotti siina. Sitte katoin sita semmonen tosi koiranpentukatse naamalla "Do I need a pass?" Rehtori: "What's your class?" Mina: "Mr. Bailey...". Rehtori kaantyy ja varmistaa, ettei kukaan nae ja vaivihkaa kuiskaa mulle "Go, quickly!" :D ihanaa, valtyin istumiselta 5 aamuna! <3

pps. Oon sairas, TAAS. Ja huomenna olisi se koe..

torstai 15. lokakuuta 2009

kolme viime viikonloppua

Nyt vihdoin otin itseani niskasta kiinni ja kirjoitan tassa lyhyesti ja ytimekkaasti parista-kolmesta viime viikosta (okei, enemmankin ehka viikonlopuista).

Syyskuun 26.pv, lauantai:
Aamulla lahdettiin aikaisin hostperheen+kamilan kanssa matkaan. Ensimmaiset tunnit autossa olivat aika hiljaisia, koska kaikki olivat syvassa unessa (kuski ei tietenkaan :D). Ensimmainen pysahdys oli elainpuistossa jossa oli kaikkia kivoja elaimia, jotain perus texasilaisia! Noh, ei karhuja nyt taalla pahemmin ole nakynyt, pakko vaan ladata tama kuva ku on niin sopo :--)



Kaveltiin se paikka ympari noin kahdessa tunnissa.

Sitten ajettiin Carlsbad Caverns -nimiseen paikkaan, se on tosi iso luola, jonka sisalla kulkee kavelyreitti (n. 4km pitka) ja lopuksi tietenkin perus jenkki tyyliin hissilla ylos. Mutta se luola oli ihan uskomaton, taynna kaikkia pienia, hienoja yksityiskohtia.





Viimeiseksi, mutta ei suinkaan vahaisimmaksi, suunnattiin kohti Sitting Bull Fallseja. Vedettiin kyparat paahan ja taskulamput kateen ja kiivettiin sen vesiputouksen sisaan, pelkan katsomisen sijasta. Sisalla oli jalleen yllatys yllatys - luola. Mutta talla kertaa se oli melko pieni, mutta siella oli pienenpieni jarvi/lampi mikalie. Tottakai piti paasta uimaan siihen! Vesi oli jaaaaatavaaaaaaaa, kiljuin koko sen 10 sekunttia mita kestin olla siella. Oikeasti, Oulujoki kesakuun alussa on LAMMINTA tuohon verrattuna.

3.lokakuuta lauantai:
FFCLA:n kanssa Lubbockissa,Cornmazella. Jattimainen maissipelto oli leikattu TexasTech -jalkapallo joukkueen maskotin muotoiseksi, joten sisalla kulki labyrintti, josta yritettiin paasta ulos. Oli pilkkopimeaa ja kaikki vaan saikytteli toisiaan siella. Se oli pelottava paikka =D ! Lopulta huijattiin Frankyn kanssa ja otettiin kuva kartta kyltista, joten loydettiin ulos. Huhhuh olin helpottunut!



Viime viikonloppu, lokakuun 9.-12.

Perjantaina lahdettiin suoraan koulusta kohti Albuquerquea, New Mexicoa. Meilla on tosiaan 6 paikkainen auto ja dadin mielesta olisi tuhlausta jattaa istuimia tyhjaksi, joten saadaan pyytaa joka reissulle 2 kaveria mukaan. Talla kertaa mukana oli Kimberly + Shylo (ei ole meidan koulussa). Jos katsotte jostain kartasta, niin huomaatte, etta matka on pitka. Viimeinkin 6 tunnin jalkeen oltiin perilla, nukuttiin teltassa jossain pain Albuquerquea. :-D Yolla oli kylma.
Joka lokakuu Albuquerquessa jarjestetaan SUURET kansainvaliset kuumailmapallo festivaalit, joten suunnattiin sinne heti aikaisin aamulla. Tarkoitus oli menna Shylon sedan omistaman kuumailmapallon kyytiin lentamaan, mutta.. Se tapahtuma olikin vahan odotettua isompi juttu. Koko moottoritie oli aivan ruuhkassa ja oltiin siina sitten tukossa n.45minuuttia ja lopulta katsottiin auton sisalta kun kuumailmapallot nousivat lentoon =( Kun viimein saavuttiin paikalle, niin enaa muutama pallo oli maassa, joten katsottiin niiden nousu. Oli silti aivan mahtava paikka/tapahtuma vaikka pysyttiinkin maassa. Siella oli myos pienimuotoiset markkinat, jotka kierrettiin nopsaa. (http://www.balloonfiesta.com/)





Seuraava tapahtuma festivaaleilla oli vasta illalla, joten lahdettiin siina sitten kiertelemaan paikkoja lahistolla. Kaytiin monen monilla raunioilla joissa intiaanit olivat asuneet monta sataa vuotta sitten. Paikan nimi oli Bandeliers National Park.

Illaksi takaisin kuumailmapallo alueelle. Saatiin ilmaispassit Shylon sedalta ja liikuttiin golf auton kyydissa koko ilta, ettei tarvitsisii kavella =D ? Pallojen oli tarkoitus jalleen menna ylos, mutta oli liian tuulista niin eipa mennytkaan. Illan lopuksi oli uskomattoman uskomattoman uskomattoman hieno ilotulitus ! Tottakai jarkkarista oli loppunut akku, eika tuosta pikkukamerasta ole oikein mihinkaan :(
Yoksi ajettiin hotelliin, kylla jostain syysta uni maistui kun oli ollut hereilla 19 tuntia!

Aamulla jalleen aikaisin ylos, viimeinen paiva kuumailmapallo festivaalia. Noh, eipa tallakaan kertaa paasty lentamaan, oli liian tuulista jalleen. Hmhp... No minkas sita saalle mahtaa. Ennemmin pysyin maassa kuin olisin lahtenyt lennolle ja paiskautunut kohtia power lineseja (suomeksi??). Paastiin sitten aamupalalle lentajien telttaan ja meinattiin jaatya. Oli siina sitten niin paljon aikaa, etta lahdettiin jalleen ajelemaan ympariinsa.
Kaytiin katsomassa parit hieroglyfit, El Morro niminen paikka jossa oli kallion seiniin joskus tuhat vuotta sitten kirjoitettu tervehdyksia ja nimia ja jotain. Lisaksi kaytiin katsomassa Petrified forest. Oli tosi hienot maisemat! Jossain vaiheessa sain tietaa, etta ollaan Arizonan puolella. Hienoa, en edes tiennyt, taisin olla unessa kun ajettiin rajan yli :--D
Nukuttiin yo tiipiissa, oli hauskaa. En ollu koskaan ennen nukkunu sellaisessa, niin olin ihan mielissaan!




Maanantaina ei ollut koulua, koska oli Columbus Day. Joten reissuhan jatkui viela :-)Kaytiin katsomassa isoja radio teleskooppeja jotka kuuntelevat jotain aania / ottavat sateilya avaruudesta. Ei ole taman avaruus sanasto mulla kovin vahva, mutta nain ymmarsin. Teleskooppeja oli noin 20 kappaletta.



Matka takaisin kotiin oli pitka, joten kotona oltiin vasta noin 11 aikaan illalla. Reissun aikana maileja kertyi auton mittariin noin 1600.



No, enpa tainnut kirjoittaa sittenkaan kovin lyhyesti ja ytimekkaasti, mutta parhaani tein :--D Eika tassa ole edes mitaan, mita on tapahtunut viikoilla. Luovutan niiden suhteen, ei ole mitaan maailmaa mullistavaa tapahtunut, joten antaa olla. Koulua, kavereita, koulua, softballia :)

Hyvaa syyslomaa teille sinne!
Saana

tiistai 6. lokakuuta 2009

2 kuukautta taynna

Heippa kaikki kultamussukat siella maapallon toisella puolella :)

Eilen oli tasan 2kk siita kun saavuin tanne Texasin ihmeelliseen elamaan. Ajattelinpa sitten sen kunniaksi kirjoittaa tanne blogiinkin jonkinnakoista yhteenvetoa siita mita on tassa ajassa tapahtunut.

Aivan ensiksi ennen kuin sanon mitaan muuta, niin kerron, etta aika menee nopeasti. N-O-P-E-A-S-T-I! Tottakai olin kuullut entisilta vaihtareilta, etta aika tulee menemaan nopeaa. Mutta nain nopeasti? Huhhuh.. Onko oikeasti jo lokakuu? Toinen varma merkki ajan kulumisesta on se, etta perjantaina oli koulussa ensimmaisen "6 weeks" viimeinen paiva.

Okei, nyt asiaan. 2kk sitten saavuin pitkan lentorupeaman jalkeen Lubbockin lentokentalle toisen suomalaisen YFU vaihtarin kanssa. 36 hereilla ollutta tuntia + hukassa oleva matkalaukku + ensimmainen refill cup = Welcome to America. Muistan vielakin elavasti ensimmaisen illan, sen kun kavelin lentokentan ovista ulos ja se lampo oli aivan uskomaton. Kaikki ne valot, autot ja pellot. Ensin tuijotin vain maisemia monttu auki, mutta sitten uni vei kuitenkin voiton. Ensimmaiset paivat menivat ihmetellessa ja matkalaukkua odotellessa. No oikeastaan jos rehellisia ollaan, niin ei siina ollut aikaa ihmetellla. Ensimmainen viikko kuluikin melkeinpa kokonaan uuden kotikaupungin, Lamesan, ulkopuolella. Tehtiin ja nahtiin kaikkea perheen kanssa. Mutta kyllahan se mulle sopi. Noh, aika rauhallista menoa se oli verrattuna taman perheen viimevuotisen vaihtarin ensimmaisiin viikkoihin. Suoraan lentokentalta he lahtivat ajamaan kohti Canadan rajaa, samalla lapikayden n. 1/3 USAsta. Vasta 2vkon jalkeen han paasi ensimmaista kertaa Texasiin =D

Asun siis tosiaan toisen vaihto-oppilaan kanssa samassa perheessa. Tonje on samanikainen kuin mina ja on siis Norjasta kotoisin. Hyvin on lahtenyt yhteiselo sujumaan, tottakai on huomannut ajan kuuluessa, miten meilla on paljon erilaisia piirteita, mutta myos pelottavan paljon samoja. Se on aivan uskomatonta, miten monta kertaa olen kuullut kysymyksen "Ootteko te oikeesti sisaruksia?"
Mun isantaperhe on ihan mahtava. En olisi parempaa voinut toivoa. Kokoajan menossa ja tama huumori on jotain aivan omalaatuista. Eika tassa perheessa muutenkaan niin tarkkaa ole, vahan semmostaextempore elamaa, eika jakseta stressata TURHISTA asioista. Just niinku mina :D






Tama kaupunki, Lamesa on tosi kiva ja pieni. Mutta ei liian pieni, ei naapurit kuitenkaan kaikkea sun elamasta tieda. Taalta loytyy kaikki tarvittava ja koulukin juuri sopivan kokoinen. Koulussa on helppo saada kavereita (tottakai se ottaa aikansa, etta saa oikeita, laheisia kavereita!) ja se paljon puhuttu "high school spirit" on uskomaton. Koko kaupunki kannustaa koulun urheilujoukkueita koko sydamellaan ja Golden Tornadoes paitoja pukien. Minultakin loytyy jo oma Tornadoes huppari! Myoskin tama "class of '10" senior spirit on mahtava. Onneksi paatin olla seniori, taalla on paljon juttuja/ohjelmaa vain senioreille. Ja onhan se aika siistia paasta valmistautumaan amerikkalaisesta koulusta 1 vuoden jalkeen, 12 sijasta. Vaikkakin pitaisi nyt ensin lapaista nuo TASK testit, jotka ovat muuten 2 viikon paasta. 4 koetta, 2 mahdollisuutta. Englanti, historia, matikka ja science - yksi "koeviikko" syksylla ja yksi tarvittaessa viela kevaalla. Saa toivottaa onnea, glups! Vaikkakin ovat monivalinta kokeita, heh :D
Kuulun siis softball joukkueeseen seka FCCLA:an. Taalla lahes jokainen kuuluu johonkin kerhoon/klubiin/urheilujoukkueeseen. FCCLA:an kuuluu automaattisesti jos olet jollain mrs. Johnsonin tai Mrs. Beckin tunnilla. (Tassa tulikin muuten mieleen yksi ero suomalaiseen kouluun - opettajia kutsutaan sukunimilla - OPEEEEEEEEEEn sijasta :D) FCCLA jarjestaa kaikkia kivoja retkia silloin talloin. Voisitko kuvitella, etta Suomessa melkeinpa 80kpl 14-18 vuotiasta lahtisi vapaaehtoisesti koulun kanssa maissipelloille lauantai-iltana? Tata me tehtiin lauantaina, ja hauskaa oli :) (juuu, tastakin tulossa myohemmin juttua)

Taman kahden kuukauden aikana olen tehnyt paljon paljon juttuja, esimerkiksi;
- hiekkadyynit
- vesiputoukset
- luolat
- elainpuisto
- jalkapallo pelit
- shoppailu
- New Mexico, Utah ja Colorado
- Arches
- Canyonlands
- tanssitunnit + softball + golf
- koulu
- uudet kaverit
- taytin 17 jeee =)
- YFU viikonloppu
- dinosaurusten jalanjaljet
- Guadalupe Peak
- homecoming viikko
- PELANNUT ROOLIPELIA JOSSA HEITETTIIN NOPPIA JA SEIKKAILTIIN TONTTUJEN JA HIRVIOIDEN KANSSA :D ! sanoisinko, etta en hirveasti nauttinut tasta ajanvietto tavasta...
- koskenlasku
- Hovenweep
- Valley of Fire
- peurakolari :DDd

Hauskoja kysymyksia:
- onko sut adoptoitu?
- onko eurooppa yksi USAn osavaltiosta?
- onko teilla kannykoita?
- onko teilla autoja?
- teillahan on siis jaakarhuja yms. siella Suomessa?
- mita pahaa teit kun sun vanhemmat lahetti sut tanne?
Voi etta naita on paljon, en nyt vaan muista yhtakkia niita =( !

Enkku on helppoa, ei sita tarvitse enaa edes ajatella. Joskus tulee vaan sellainen hetki, etta APUA EI MULLA OLE AAVISTUSTAKAAN TASTA SANASTA! Sitte vaan jotaki selittaa ja toivoo, etta ihmiset ymmartaa mun kuvailusta jotain :) Monesti huomaan ajattelevani englanniksi. Unet ovat suomeksi tai englanniksi. Riippuen siita tapahtuuko ne Suomessa vai jenkeissa. Oikeesti se on aika janskaa naha unta enkuksi!








no niin, ehka tassa oli tarpeeksi vahaksi aikaa, hihi. Lupaan kirjotella parista viime viikonlopusta tassa heti kun kerkean =) ei vaan oo oikein aikaa.

<3; Saana

maanantai 28. syyskuuta 2009

koulupaivat

Tassa ois yksityiskohtainen kuvaus normaalista koulupaivasta, enjoy.

Normaali arkipaiva taalla:
07.30 heratys --> heraan 8.00

8.15 pitaa lahtea kouluun, mom tai dad vie autolla.

8.30 US history, tama tunti menee aina puoliunessa, yritan viela tassa vaiheessa herailla horroksesta. Noin puolivalissa tuntia Joey pyytaa paasta vessaan ja lopputunti menee siina kun se vaittelee opettajan kanssa, etta saako se menna vai ei. :--D

Matikan tunnilla alan jo itseasiassa olla herailla melkein. Opettaja on rento ja asiat kayty lapilla 7. luokalla, joten no problems !

Fysiikan tunneista tykkaan eniten - uskokaa tai elkaa. Mrs. Sellers on niin hyva opettaja ja paljon kivoja ihmisia samalla tunnilla. Ja saadaan aina leikkia silla siistilla taululla joka heijastetaan tietokoneelta ja siihen voi piirtaa =D

Management tunnit on boooooooring. Kaydaan lapi kaikkea rahaan liittyvaa ja "kirjoitetaan shekkeja" joka tunti. Ja joka tunnilta jossa ollaan saadaan 5 dollarin "shekki" ja kuun lopussa meidan pitaa maksaa muka laskuja. Ja aina jos haluaa menna vessaan, tai rikkoo saantoja (lue: leikkii nitojalla tai teipilla) pitaa maksaa "15 dollaria". Ja loppukokeessa saa ostaa sivuja pois ("50 dollaria" kpl). Talla tunnilla on kylla aina hauskaa silti, hassuja ihmisia, heh. Ja tarkein ohjelmanumero on aina suomalaisen purkan syominen ja ihmettely !

Espanjan tunnilla alkaa jo olla nalka. Talla tunnilla opiskellaan ihan kunnolla.. Mutta pakko myontaa, melkeinpa ainut tunti jossa olen jotain oppinut! Ei se tylsaa ole, painvastoin. Opettaja vain vahan tiukka, niin siella ei voi hopotella tai puhua kenenkaan kanssa =(

45 min lounastauko! Mennaan joko syomaan kouluruokalaan (yak..), perheen kanssa ravintolaan tai kavereitten kanssa johonki pikaruokapaikkaan. Kouluruokalassa on normiruoka jono seka snack bar. Normipuolelta saa hampurilaisia, tortilloja, lasagnea ja milloin mitakin. Snack barista voi ostaa jaateloa, salaatteja, juomia, sipseja yms.. Tama on oikeastaan ainut hetki nahda kavereita, joiden kanssa ei ole samoja tunteja, seka kuulla uusimmat uutiset (lue: high school draama). Jos syo koululla, niin pitaa menna loppuajaksi pihalle odottamaan kellonsointia. Jos on aikaa niin lahdetaan Chelseyn kanssa ajelulle, otetaan aurinkoa, opetan suomen kielen alkeita tai jotain yhta sivistavaa.

Economics tunnit on jotain maailman rennointa. Opettaja on aivan ihana, vahan vanhemman puoleinen hoppana mies. Tehdaan vain jotain monisteita tunneilla ja opettaja kertoo aina vastaukset jos ei tieda. Ja se opettaja on ihan raukkeli, kun se ei ymmarra, etta kaikki vedattaa sita koko ajan kaikessa. Ja se ihana koska se haluaa pitaa aina kivoja tunteja, niin pelataan aina tietovisaa kahtena joukkueena. Ja jos joukkue ei tieda vastausta, niin se keksii uuden kysymyksen tai kertoo vastauksen. Lisaksi tietovisassa on aina yksi osio joka on "countries" ja ne on aina joitain Euroopan maita ja se kysyy ne aina multa ja Kamilalta. JOS JOKU TEISTA TEITAA AHUN NIIN TASSA ON SELLAINEN OPETTAJA HAH :D

Toiseksi viimeinen tunti on englantia ja luokkaan johtavassa kaytavassa haisee aina piparitaikina ja se haju on niin voimakas, etta meinaa tukehtua. Ja luokassa on JAAKYLMA. Opettajalla on erittain voimakas ja kimea aani, joka ei ole kovin mukava asia siina vaiheessa paivaa kun vasymys alkaa iskea. Tehdaan paljon projekteja ja opetellaan sivistyssanoja.

Viimeiseksi mutta ei suinkaan vahaisimmaksi on vuorossa Softball. Kaydaan akkia vaihtamassa vaatteet ja kiirehditaan kentalle. Kiirehditaan, koska valmentaja laittaa juoksemaan enemman jos on myohassa. Valmentaja on sama nainen kun espanjan opettaja ja jos luet uudelleen tuon kuvauksen espanjan tunneista, huomaat, etta ei ole mitaan rentoa menoa aina. Aluksi juostaan 2-3 kierrosta kenttaa ympari. Pari kertaa viikossa juostaan "time miles", eli valmentaja ottaa aikaa sekunttikellon kanssa kun juostaan maili (=1.6km) ja joka kerta sulla pitaa olla parempi aika. Sen jalkeen yleensa vedetaan sprintteja, hyppyja, loikkia, vatsalihaksia ja joskus mennaan salille bodaamaan. Ja tama kaikki (ei tietenkaan painonnosto..) tehdaan ulkona noin 35 asteen lampotilassa, 45min.

15.45 koulupaiva on loppu ja mom tai dad tulee hakemaan autolla ja ajetaan joko kotiin tai tarvittaessa Walmartiin/postiin/kirjastoon yms.

Illalla syon, teen laksyt, katson telkkaria, pelaan softballia, menen seurakunnan nuorteniltaan, jalkapallo otteluun ja milloin mitakin.

Nukkumaan menen n. klo 23.00, riippuen vahan paivasta.

Tama oli siis esimerkki ARKIPAIVASTA. Viikonloput ovat aivan asia erikseen !
Silloin mennaan eika meinata. Viime viikonloppuna tehtiin tehokas isku New Mexicon puolelle, siita tulossa oma postaus. Tuleva viikonloppu on jo nyt taynna ohjelmaa :)

tiistai 22. syyskuuta 2009

YFU post arrival orientation

Lauantai aamuna pakattiin auto, haettiin Nallely (koulukaveri) matkaan ja suunnattiin nokka kohti Abilene state parkia. Ensimmainen YFU tapaaminen jarjestettiin siella, yon yli kestava camping viikonloppu. No, kuten varmaan arvaattekin, taman perheen kanssa tehdaan muutakin!

Ajomatka kesti noin 3 tuntia, johon viela lisataan ruokatauko, n. 5 vessataukoa ja fossiilien etsinta tauko. Tasan kello 2 alkoi kolme tuntia kestava "virallinen osuus". Kasiteltiin kulttuurieroja, saantoja, "mita tehda tallaisessa tilanteessa, jos..." yms. Oikeastaan aivan samat asiat kuin toukokuun valmennusleirilla Virroilla. Kesken viimeisen osuuden paikalle alkoi virrata outoihin roolivaatteisiin pukeutuneita ihmisia. Ensin luulin, etta se on joku yllatys meille! Mutta, hah, siella olikin alkamassa Robin Hood -haat. Oli mielenkiintoista katsella, kun sulhanen hyppelehti ympariinsa jousipyssy kadessa.

Virallisen osuuden jalkeen jotkut lahtivat ajamaan kotiin, mutta noin puolet jaivat viettamaan iltaa ja nukkumaan yon yli. Oli aivan sairaan mukavia ihmisia ja loppupaiva menikin nopeasti, otettiin tyhmia valokuvia, naurettiin, syotiin, pelattiin jalkapalloa koripallolla, juteltiin ja kaytiin kaveleskelemassa. Valmennuksessa oli saksalais- ja japanilaisedustus vahva, muista maista vain muutamia oppilaita :-D

Aamulla kello seitseman joku ihana ihminen onnistui saatamaan jotain autonsa kanssa ja varashalytin alkoi pitamaan aivan kauheaa melua ja heratti koko leirin. Kesti vahan aikaa sen jalkeen saada unen paasta uudelleen kiinni, olin koko ajan varautunut siihen meluun uudestaan. Tunnin paasta tasta kaikki alkoivat herailla, mutat minua, Tonjea ja Nallelya VASYTTI. Hostiska yritti herattaa meita kaikilla mahdollisilla tavoilla. Ensin veti sadesuojan teltasta pois, sitten alkoi laulamaan Dead Puppies laulua, sitten oma keksimaansa Suomen kansallislaulua ja lopulta "puhumaan" suomea ja norjaa. No pikkuhiljaa siina herailtiin, syotiin aamupala ja purettiin teltta. Puolenpaivan aikoihin sanottiin heipat kaikille ja hypattiin autoon. Talla kertaa matkassa oli viela yksi ihminen lisaa, Cyrena - vaihtari Kiinasta. Ehei, ei lahdetty ajamaan kotiin.




MELKEIN kaikki



Suomi, USA, Norja, Qatar ja Belgia !

Abilene state parkista mentiin Dinosaur Valley nimiseen paikkaan. Paikassa oli "muutama" vuosi sitten asunut dinosauruksia ja niiden jalanjalkia oli vielakin nahtavissa. Oli aikas janna paikka. Oli niin kuuma, etta lopulta hypattiin uimaan jalanjalkien sekaan! Lahdettiin ajamaan kohti Lamesaa noin klo 5, joten oltiin kotona vasta illalla myohaan.



Bongasin dinosauruksen ;D



Dinosauruksen jalanjalkia!

<3; Saana

p.s Taalla on kivaa, jaan tanne :P hah

lauantai 19. syyskuuta 2009

Taas on viikko vierahtanyt viime postauksesta, joten ehka olis aika paivittaa teidat ajantasalle.

Viime viikon lauantaina vietettiin paiva Lubbockissa, isompi kaupunki noin tunnin ajomatkan paassa. Mina, Tonje, Meranda ja Laurus lahdettiin ajamaan puolenpaivan aikoihin, etta keretaan kayda ostoskeskuksessa shoppailemassa. Hostvanhemmat tulivat parisen tuntia jaljessa. Kierrettiin sitten muutamia vaatekauppoja, syotiin, ostettiin Tonjelle puhelin ja yritettiin metsastaa sim kortteja. Loydettiin myos aivan huippu kauppa, se oli tosi outo ja siella oli kaikkea aivan ihmeellista tavaraa myynnissa.
Kuudelta alkoi sitten TexasTech - Rice jalkapallo ottelu. Oltiin paikalla jo noin viiden aikoihin, mutta koko alue oli jo tupaten taynna ihmisia. Ihmiset olivat tulleet sinne asuntoautojen kanssa ja tyyliin leiriytyneet parkkipaikoille grillaamaan ja katsomaan telkkaria. Stadioni oli ISO ja taynna ihmisia. Valiaika show oli tosi hieno, kunnon jattimaiset orkesterit ja tanssiesitykset! TexasTech voitti ottelun reilusti :--)
Ajeltiin sitten kotiin ja kaytiin syomassa kunnon perinteisessa texasilaisessa ravintolassa matkalla.

Sunnuntai, sunnuntai, sunnuntai... oikeesti alan epaileen, etta mun muistissa on jotain vikaa! Hmm... Ainakin kaytiin kirkossa. Nyt muistan! Pelailtiin baseballia viereisella kentalla. Ja Laurus sai pallon suoraan silmaan. Oops, I didn't do anything. No ei, silla oli vaan vahan huono ajoitus. Ei siina sitten mitaan vakampaa tullut, pikku jalki vain.

Kouluviikko meni normaalisti, saatiin kyllakin 3 week grades!
Paras arvosana on 100. Sain kaikkea 90 ja 100 valilla. Miten niin koulu on helppoa taalla? Fysiikan kokeesta sain Suomessa 5puolen -> taalla 105/100. Niimpa.

Mitahan erikoista koulussa tapahtui..

-Tiistaina kaytiin Roosevelt high schoolilla FCCLAn kanssa (Family, Career and Community Leaders of America ;-D). Ajeltiin keltaisella koulubussilla sinne!

-Keskiviikkona koulun jalkeen kaytiin sanomalehtihaastattelussa Tonjen kanssa. Sunnuntain lehdessa on juttu + kuvat taman vuoden vaihtareista. Haha, saas nahda millainen artikkeli oikein tulee!

-Torstai aamuna, kesken historian tunnin tulee poliisi luokkaan ja pyytaa kaikki poistumaan kaytavaan. Huumekoira kavi haistelemassa kaikkien laukut yms.. No eikai ne sielta mitaan loytaneet. Kavivat myos kaikkien autoilla! Naille tama on ihan arkipaivaa, ite olin silleen VAU VAHA JANNAA :-D

-Torstaina kesken softball reenien, tuli yhtakkia tosi huono olo ja alkoi pyorryttamaan. Silmissa vaan vilisi mustia pilkkuja. No menin siina sitten akkia sisalle, enka pystyny vetamaan reenia loppuun. Olin koko illan ihan ihmeissani, etta mista ihmeesta se johtui. No tana aamuna syy taisi selvita - kuumetta. En pystynyt menemaan kouluun koko paivana.. Mahtavaa, jotenkin just mun tuuria tulla kipeaksi PERJANTAINA ja varsinkin, kun huomenna on YFU saapumisvalmennus! Argh.

haha, loysin koneelta pari aika hauskaa kuvaa:



The very first day. Miten niin olin vasynyt ja arsyyntynyt kun laukku ei tule ? :DD



Paniikki! Hiekkasurffausta :-D



Kuka arvaa mita tassa kuvassa tapahtuu ?

Saattaa olla aika outoa tekstia, kun kuumehouruissa kirjoittelen. Pahoittelen :D

Saana

lauantai 12. syyskuuta 2009

Huipulla tuulee

Yritan kirjoittaa lyhyesti !

Maanantaina kavin Texasin huipulla, kirjaimellisesti. Noustiin Guadalupe Peakille, korkeus 2800 metria, Texasin korkein kohta. Siina se paiva sitten menikin, kun ajomatka Lamesasta oli 3h yhteen suuntaan.






Tiistaina sitten takaisin koulun penkille. Illalla kaytiin hakemassa Drive-inista ruokaa ja vuokrattiin kunnon homppaleffa.

Keskiviikko iltaisin on kirkon jarjestama tyttojen prinsessakerho 1.-5. luokkalaisille. Hostaiti on yksi ohjaajista, joten mentiin Tonjen kanssa mukaan, katsomaan minkalaista siella on. Voi etta ne oli sopoja :-) Ne oli ihan innossaan kun kuulivat, etta ollaan toisesta maasta ja osataan puhua eri kielta.
Heti sen jalkeen oli seurakunnan nuortenilta. Syotiin ja juteltiin siella kaikkea.

Eilen oli Junior Varsityn jalkapallo ottelu. Arvaatte varmaan lopputuloksen. :D
Kaytiin myos salilla.

Tanaan oli koulussa kunnon testipaiva.. Huhhuh..
Lounastauolla vanhemmat haki meidat syomaan Mexicolaiseen ravintolaan, jossa oli kunnon buffet menossa. Oon vielakin ihan taynna.

Nyt pitaa menna herattamaan Tonje, koska lahdetaan tunnin paasta luokkakaverin luokse katsomaan leffoja ja pelaamaan wiita yms! Kiva nahda kavereita koulun ulkopuolella :--D

Huomenna otetaan Meranda mukaan ja lahdetaan Lubbockiin shoppailemaan ja katsomaan Texas Tech jalkapallo ottelua.

Have a nice weekend =),
Saana

p.s voiko sanoa, etta aika lentaa ??? Niinku time flies ??? No anyway, sita se tekee. Liian lujaa, voi kauhija ! Kohta huomaan, etta on kesakuu 2010 ja pakkaan laukkuja. Taytyy vaan yrittaa elaa hetkessa ja olla ajattelematta tuommosia :))
pps. Sain eilen postissa mun Texasin henkkarit ja naytan siina kuvassa aivan elaimelta !

maanantai 7. syyskuuta 2009

kaikennakosta

Oijoi taas pitais yrittaa muistella viime aikojen tapahtumia!

Koulussa tehdaan nykyaan joskus jopa jotain. Mutta aika harvoin :D
Yearbook kuvat otettiin viime viikolla, iiks. Softball treenit jatkuvat edelleen, on muuten aikamoista treenia..

Torstaina oli homecoming paraati, oltiin vahan myohassa Tonjen kanssa, niin ei keretty senior autoon, koska paraati oli jo alkanut. Hypattiin sitten randomilla vauhdista sophomorejen autoon, koska haluttiin osallistua paraatiin :-D Paraatin jalkeen oli peprally seuraavan paivan pelin takia. Peprallyn tarkoitus on siis nostattaa kouluhenkea ja kannustaa joukkuetta tulevaan peliin. Cheerleaderit esittelivat kuvioitaan ja tanssivat, siinapa se oikeastaan oli.. Myohemmin illalla oli bonfire party, jossa oli melkein koko koulu. Tykkasin kovasti! Siella oli iiiiso kokko ja kaikki vaan hengaili autojen lavoilla ja kuunteli musiikkia. Oli siella myos aikamoista draamaa joillain. huh huh.. Partyjen jalkeen lahdettiin Crystalin kyydilla car wash paikkaan, koska kaikki siirtyivat sinne. Jep, autopesulassa pyorittiin sitten vahan aikaa ennen ku lahdettiin kotiin.

Perjantaina oli homecoming! Meilla ei ollut tanssiaisia, niin oli vahan tylsa juttu. Oli pelkastaan homecoming ottelu, joka havittiin (heh). Mutta onpahan nyt homecoming koettu! Ja oikea tytto kruunattiin kuningattareksi =D

Lauantai aamuna reissuun, talla kertaa otettiin naapurin vaihtari mukaan. Kaytiin hiekkadyyneilla laskemassa semmosilla isoilla lautasilla, vai mita ikina ne onkaan. Siis niita mita kaytetaan kun lasketaan pulkkamakea :D Yritettiin myos surffata seisaaltaan, vaihtelevalla menestyksella..

Sen jalkeen mentiin Balmorheaan. Siella oli sellainen ISO "uima-allas", oikeasti se oli kylla jarvivetta, mutta se oli rakennettu uima-altaaksi. Se oli siis tosi syva ja siella oli kaloja + normaali jarven pohja. Snorklattiin siella melkeinpa 2h. Oli aika jees, vesi oli tosi kirkasta, niin naki selvasti pohjan ja kaikki kalat!
Illemmalla ajettiin sitten meidan yopaikkaan, se oli semmoinen 10 hengen huone hevosranchilla :D Oltiin hostaitin kanssa vasyneita, niin paatettiin jaada nukkumaan vahaksi aikaa. Tonje, Kamilla ja hostiska lahtivat ajamaan avaruuden katselu paikkaan, jossa on kaukoputkia yms. Tytot jaivat odottamaan sinne, kun iska lahti ajamaan takaisin hakemaan meidat - meidan kaikkien oli tarkoitus menna Star Partyihin, jossa olisi katseltu kaukoputkilla planeettoja ja tahtia.
Oltiin jo lahdossa ajamaan takaisin, kun huomasin, etta unohdin sukat sisalle. Juoksin hakemaan ne. Siina meni noin 20sekunttia. No eipa siina sitten mitaan, ajeltiin pari mailia, kun yhtakkia vahan matkan paassa ajovaloihin pamahtaa 5 peuraa. Oli siis pilkkopimeaa. Jarruteltiin siina sitten akkia ja jatkettiin matkaa parikymmenta metria kun PAM - viela yksi peura paatti ylittaa tien. Kerkesin vain nahda jattimaisen peuran paan ikkunassa. No tormattiin siihen sitten aika pahasti, auto ei ole kovin mukavan nakoinen enaa.. Moottori ylikuumeni, oikea ajovalo rikki, yksi ovista ei aukea ja pelti ihan rytyssa. Selvittiin onneksi saikahdyksella. Jos oltaisiin oltu 20sekunttia aikaisemmin liikkella, oltaisiin tormatty 5 peuraan ja siina olisi kaynyt tositosi pahasti. Niimpa niin, 20 sekunttia.
No tassa vaiheessa tytot olivat vielakin avaruuspaikassa, eika meidan puhelimissa ollut kuuluvuutta. Ajeltiin rikkinaisella autolla takaisin yopaikkaan ja paikan omistaja lahti iskan kanssa hakemaan tytot toisella autolla. Siina meni viikonloppu suunnitelmat vahan uusiksi sitten. Tanaan sitten ajeltiin suoraan takaisin kotiin. Jep, rikkinaisella autolla. No selvittiin kuitenkin matkasta kunnialla. Peura onnistui jotenkin rikkomaan ilmastoinninkin, joten oli vahan tukalaa kyytia. No pitaa olla positiivinen, auto kuitenkin kulki eteenpain.

Tanaan tuli perheen ensimmainen vaihto-oppilas Sveitsista visiitille 2 viikoksi.

Huomenna on Labor day, joten ei ole koulua :)



Saana

ps. lahettakkaa postia =)

maanantai 31. elokuuta 2009

koulua ja golfia

Nyt on taas kerennyt tapahtua kaikenlaista viime merkinnan jalkeen, joten teen parhaani, etta muistan kaiken oleellisen.

Viikon olen jo koulussa kaynyt ja edelleen tykkaan kovasti. On ne ihmiset niin erilaisia taalla. Hei Suomi - alkaa angstatko, ei se ketaan satuta jos ootte ilosia ja ystavallisia :D Taalla on ihan yleista moikata, vaikka ei tuntiskaan. On ihan yleista tulla sanomaan kenelle tahansa, etta tykkaan sun paidasta tai sulla on kivasti hiukset tanaan.
Oppitunnit edelleen helppoja, eika niilla tehda oikeastaan yhtaan mitaan. Eipa se mua haittaa. On meilla monella tunnilla ollut pistokoe opettajan jarjestyssaannoista :D Tyyliin: "mainitse 2 tunneilla tarvittavaa valinetta" tai "edellytetaanko sinulta vastuullisuutta oppitunneilla?"

Perjantaina meilla oli ensimmainen jalkapallo-ottelu Denver citya vastaan. Havittiin 0-21 :) Mutta mitas pienista, kivaa oli katsoa ja kannustaa. Perjantai paivan koko koulu ja kaupunki oli ihan sekaisin. Jalkapallo todellakin on iso juttu taalla ja illan pelia odotetaan aina kuin kuuta nousevaa.



Lauantaina sain nukkua piiiiiiitkaan <3 Paivalla katselin vain telkkaria ja surffailin eri kanavilla (joita loytyy muuten n. 50kpl). Iltapaivalla olin tytsykoitten kanssa Skypessa =) Hahha, saivat puhua hostiskan kanssa. Dad esitteli suomenkielen taitojaan! Illemmalla mentiin Sky vuelle, joka on siis drive-in leffateatteri. Katsottiin Final Destination ja timetraveler's wife. Ensimmainen leffa oli sanoisinko outo. Yllattavan hyva, mutta outo. Paat irtoili ja veri lensi.
Timetraveler's wife oli ihana! Paras leffa jonka olen nahnyt vahaan aikaan. Kaykaa ihmeessa katsomassa, sitten kun se tulee Suomeen! Vai onko se tullut jo?

Tanaan aamulla kirkkoon (syomaan). Taalla on aina lapsille sellainen vahan niinku pyhakoulun tapainen samaan aikaan, niin kavin sitten siella, koska mun hostvanhemmat piti sen tana sunnuntaina. Siella vaan puhuttiin ihmeista ja sain esittaa halvaantunutta, joka sai kavelykyvyn takaisin. Lopuksi vaan laulettiin elainlaulu.
Heti taman jalkeen oli kirkon jarjestama "back to school" BBQ -juhla koululaisille. Kavaisin sitten siella akkia, ei ollut paljoa aikaa, KOSKA tadah - lahdin golffaamaan.
Tanaan oli jonkinnakoinen turnaus menossa, joten kavin ensin katsomassa sen. Ajelin siella pelaajien kanssa niilla golfautoilla ja katoin viisaan nakosena ku ne pelasi. Kun turnaus oli pelattu loppuun, paasin ite pelaamaan. Huomatkaa, etta pelasin ensimmaista kertaa elamassani. Yksi turnauksen pelaajista opetti mua. Ja uskokaa tai alkaa - olin tosi hyva! Se oli ihan ihmeissaan, etta en oo muka ikina ennen pelannut. Sanoi, etta jos se opettais mua 3kk ajan, niin musta tulis HYVA, siis tosi hyva. Golf oli aivan sairaan kivaa, oisin voinut pelata koko illan! Ei vitsi, millonkohan sita paasis seuraavan kerran pelaamaan :) Koululla ois tyttojen golfjoukkue, mutta mulla on lukujarjestys aika taynna, niin en tieda, etta onko tilaa sille enaa. Koska haluan todellakin pelata myos softballia. Mutta onneksi tuo golfkentta on ihan tuossa vieressa, niin paasee varmaan aika usein pelaamaan.

Ensi viikko koulussa on Spirit week. Eli nostatetaan yhteishenkea koko viikon, joka paiva on erilainen teema pukeutumispaiva.
Maanantai: Crazy hat -day
Tiistai: Crazy hair -day
Keskiviikko: Jersey day (ala kysy..)
Torstai: Muotia 50-80 luvuilta
Perjantai: Mustaa ja kultaa (koulun varit)

Perjantaina on sitten homecoming :) En ollut ehdokkaana homecoming queeniksi.. :D

Saana

keskiviikko 26. elokuuta 2009

tuesdayyyyyyyyyyyyyyy

Oon unohtanu laittaa teille kuvia tasta talosta, joten tassa ois:





Toinen paiva koulussa meni hyvin. Sain innokkaan kaverin, joka haluaa kuulemma olla mun paras kaveri koko loppuelamansa ja muuttaa Suomeen asumaan mun kanssa :) heh, nice. Muutenki sain melko paljon uusia kavereita! Ja softball team vaikuttaa tosi kivalta, meita on vaan 9. Se hyva puoli siina on, etta paasee kunnolla pelaamaan ja tutustuu paremmin kaikkiin joukkuelaisiin. En paassyt tanaan viela treenaamaan, pitaa ensin saada laakarintodistus, etta oon ihan okei ja voin pelata :D huomenna paasen!

Tunneilla ei tehda mitaan. Kaikki on kuin hidastetusta elokuvasta. Economics tunnilla opettaja sai juuri ja juuri jaettua kirjat meille. Ei muuta. Siina meni 45minuuttia :D Espanjan tunnilla jopa tehtiin jotain. Ei nyt kylla muistu opit mieleen, mutta opeteltiin sanomaan tyyliin: "hyvaa huomenta, minun nimeni on.. , mita kuuluu?"

Yksi poika luuli eilen, etta Eurooppa on yksi USA:n osavaltioista. Ah, alykkyys oikein huipussaan. Tanaan sellainen max. 13v poika sai tietaa, etta olen Suomesta ja tuli selittamaan joistain suomalaisista aseista, mita kaytetaan wrestlingissa. Hienoa.

Sain asken lihapullia !

Saana

tiistai 25. elokuuta 2009

high school !

Tanaan oli ensimmainen koulupaiva. Aamulla vahan janskatti, mutta se meni nopeesti ohi ku paasi koululle. Kaikki oli niiiin mukavia!

Koulupaiva alkoi klo 8.30. Se hetki ku kavelin koulun parkkipaikalta paaoville, oli kuin suoraan elokuvista. Tiedattehan ne jenkkielokuvat, jossa kouluun tulee uusi oppilas? Kaikki hidastuu ja ihmisten liikkeet pysahtyy ja paat kaantyy. Ensin olin vahan epailevainen, etta mita tasta paivasta oikein tulee.

Tanaan tunneilla ei tehty MITAAN, korkeintaan taytettiin lappu "getting to know you", tuli mieleen ystavakirjat. Tunnit ovat 45min ja valitunnit 4min. Yritappa siina sitten uudessa koulussa loytaa 4minuutissa luokkaan, joka on toisella puolella koulua. Onneksi koulu ei ole niin iso, etta siella voisi pahasti eksya. Kaikki olivat kylla tosi avuliaita, jos oli luokka hukassa. Loysin mun lokeron, mutta paatin, etta jatan suosiolla sen avaamisen huomiseen. Tiedattehan ne lukot? Numerokoodit: 2 oikealle, 5 vasemmalle etc etc.

Paivat on jaettu kahdeksaan periodiin. Mun lukujarjestys:

1st U.S history
2nd Algebra 2
3rd Physics 1
4th Communication
(Vaihdoin taman sellaiseen, missa on kaikkea kodinhoitoon ja talouteen ja koristeluun liittyvaa :D)
5th Spanish 1
LUNCH 45min
6th Economics
7th English 4

8th Athletics (SOFTBALL!)

Lukujarjestys on sama joka paiva, eli tuossa jarjestyksessa menevat oppitunnit. Eli softball treenitkin on joka paiva. Syksy on kuulemma suurimmaksi osaksi juoksua.

Oon aika ylpee itestani, muistan jopa 4 ihmisen nimen. Niin paljon uusia kasvoja, mutta nimet ei meinaa mitenkaan jaada paahan..

Lounaaksi oli juustohampurilainen ja ranskalaiset.. Taidan kohta alkaa ottamaan omat evaat mukaan kouluun. Ja ei - ruokalassa ei ollut pelottavaa "cheerleaderit, urheilijat, nortit" -jakoa. Kylla siella kaikki ihan sulassa sovussa istuivat samoissa poydissa :)

Musta tuntuu, etta kokeet tulee olemaan aika helppoja. Lahes joka tunnilla sanottiin, etta kokeessa saa olla joko muistiinpanot tai pieni indexcard taynna muistiinpanoja. Hmm, sopii mulle! Lisaksi taalla on tosi helppo saada lisapisteita, jotka nostavat reilusti keskiarvoa. Jos tuot laput ajoissa - 100pistetta. Jos tuot luokkahuoneeseen nenaliinoja, kasidesia, muistiinpanokortteja yms. mita siella nyt tarvitaankaan - 100 pistetta. Tamahan siis johtuu siita, kun koululla ei ole varaa ostaa jokaiseen luokkahuoneeseen tarpeeksi kaikkea. Ei taa koulu siis todellakaan mikaan spurkuluola ole, mutta silti :-D

Tanaan oli illalla avoimet ovet oppilaille ja vanhemmille. Kaikki opettajat olivat siella ja yllatys yllatys, jos kavit ilmoittautumassa heille - 100 pistetta. Tama koulusysteemi on taalla jotain niin erilaista kuin Suomessa. Opettajat ja oppilaat ovat enemmankin kavereita taalla ja niitten kanssa voi jutella kaikesta ihan yleisestakin. Avoimissa ovissakin syotiin vaan hodareita ja sipseja yhdessa. Ja kotitalousopettaja kysyi, etta onkos mulla facebookkia, etta voidaan olla kavereita.

Huomenna uudestaan, jee! Siis tama koulu taalla on jotain sellaista mita ei oikein voi edes selittaa, se pitaa kokea.

Perjantaina ensimmainen football game, go tornadoes !

Saana

p.s seniori :p

torstai 20. elokuuta 2009

reissussa

Voi etta, eihan taalla kerkea edes blogiin kirjoittamaan, kun on niin paljon tekemista. Viime merkinnan jalkeen olen kerennyt kayda katsomassa tahdenlentoja, olla reissussa melkeinpa 6 paivaa, tayttaa 17, kayda tutustumassa kouluun ja paljon muuta. Olen ollut taalla vasta 2vko, en voi uskoa! Tuntuu kuin olisin aina asunut taalla. Paivat kuluvat niin nopeasti! Kuvia en hirveasti lataa tanne blogiin, vain muutamia. Tama bloggerin kuvanlataussysteemi sucks..
Torstaina iltapaivalla lahdettiin perheen kanssa 5 paivaksi reissaamaan New Mexicoon, Coloradoon ja Utahiin. Kilometreja kertyi matkan aikana sellaiset 4000. Torstai kului autossa istuen melkeinpa kokonaan. Perjantai aamuna herattiin aikaisin ja mentiin koskenlaskuun 3 tunniksi rankkasateessa. Oli aivan mahtavaa, haluan uudestaanuudestaan ! Puolenpaivan aikoihin lahdettiin jatkamaan matkaa, litimarkina. Pysahdyttiin nopeasti vaihtamassa vaatteet ja ajettiin Coloradon lapi Utahiin yoksi (ihan rajalle).
Lauantai aamuna herattiin siis Utahista ja mentiin Hovenweep national monumentille, jossa on pienia, vanhoja torneja, linnoja ja niiden raunioita. Siella meni sellainen parin kilometrin pituinen polku joka kaveltiin. Sen jalkeen lahdettiin ajelemaan kohti Canyonlands -luonnonpuistoa. Okei, ensin ajattelin itsekkiin etta "wuhuu, mahtavaa, miten mielenkiintoista nahda isoja kivia.." Mutta se oli oikeasti hieno, aivan uskomattomia ne kivimuodostelmat :D en ole seonnut, alkaa huoliko. Siella menikin sitten parisen tuntia, kallioita ihaillessa. Illaksi ajettiin Moabiin, kaupunkiin Utahissa ja yovyttiin siella.


Seuraavana aamuna mentiin katsomaan arches, aivan lahella Moabia. Arches, siis nehan on sellasia kivikaaria. Voi elama, miten sen selittais. Ehka kuva kertoo enemman:

Aika hienoja olivat nuokin !

Sunnuntain ja maanantain valisena yona tasan klo 00.00 hostiska alkoi laulamaan. Ja lauluhan oli "paljon onnea vaan". Mun synttarit, jee! Kaytiin syomassa kiinalaisessa ravintolassa, katsomassa 200m korkeita hiekkadyyneja ja vesiputousta. Hiekkadyynit oli VAU. Kokopaiva tehtiin kaikkea mita halusin :D Sweet 17 !


Tiistaina, eli eilen ajeltiin viimeinkin takasin kotiin. Vasytti. Mutta kylla se oli sen arvoista :) oli huippu reissu ! Roadtrip nro.1 suoritettu.

Tanaan kaytiin koululla tutustumassa ja ilmoittautumassa. Tavattiin paljon opettajia, kaikki vaikutti niin mukavilta. Koulurakennus oli kiva, todennakosesti opin jopa liikkumaan siella. Vaihtareita tulee kouluun yhteensa 4 muistaakseni. Yllattavan paljon.
Koulusihteeri tekee meille lukujarjestykset, toivottavasti onnistuu olla seniori. Saas nahda. Alan opiskelemaan espanjaa! Maanantaina kouluun, en malta odottaa.

Tuntuu oudolta kirjoittaa suomeksi, pitaa hirvean kauan miettia, etta kuulostaako tama lause nyt jarkevalta vai ei. 2 viikon jalkeen..

Tanne kuuluu hyvaa, kertokaa suomi kuulumisia! Lahetelkaa postia ja emailia, oon aina ihan mielissaan jos on tullu postia. Ja kommentoikaa :)

Saana

maanantai 10. elokuuta 2009

sand dunes, shopping, pictures

Okei, ensinnakin onnistuin rikkomaan kameran putken, joten voin ottaa lisaa kuvia vasta kun olen saanut hommattua uuden. Korvaako vakuutus tuollaset jutut, jos en ole tiputtanut kameraa tms? Siella vaan yhtakkia kuulu kolinaa eika se ottanu enaa kuvia.
Perjantaina paastiin sitte tutustumaan kunnolla tahan kaupunkiin ja nahtiin kaikki paikat. Tama paikka on tosi sopo, semmonen pieni ja kotoisa. Population: 9952, jos oikein muistan. Illalla ajettiin hiekkadyyneille, noin 15 min kaupungin ulkopuolella. Vierittiin dyyneja alas ja kaveltiin ympariinsa. Se oli siisti paikka, ihan kuin jossain Saharassa.

Lauantaina ajettiin Erikin (hostveli 21v) kanssa Lubbockiin shoppailemaan. Kaytiin yhdessa ostoskeskuksessa ja se oli iso, joten siella menikin sitten koko aika. Ja kyllahan sielta jotain kivaa loytyikin :) Kengat, muutamat aurinkolasit, toppi.. Oltiin koko paiva Erikin kanssa ja oli kiva tutustua silleen paremmin, koska jatkossa se asuu taalla vaan viikonloppuisin, joten silloin ei ole oikein aikaa.
Tanaan, siis sunnuntaina, heraan siihen etta hostisa tulee mun huoneeseen, laittaa valot paalle ja alkaa molisemaan jotain epamaaraista saksaksi. Mika ihana tapa herata :D Ensin en tajunnut edes miksi pitaa herata jo ennen yhdeksaa. Sitten muistin - kirkkoon. Siis taalla tuo kirkko on jotain niin erilaista. Sellainen sali, joka on taynna ruokapoytia ja kaikki vaan syovat siella donitseja ja valilla lauletaan pari laulua. Se oli ihan jees, naki paljon ihmisia. Ja siella oli yksi tytto high schoolista, johon tutustuttiin, mennaan varmaan huomenna koululle katsomaan niiden lentopalloharjoituksia. Kirkon jalkeen lahdettiin taas vahan kiipeilemaan ja etsimaan luolia seka fossiileja. Oli ISO HAUSKKA (kuten host isa sen sanoo), ajettiin auto huipulle ja lahdettiin kavelemaan alaspain. Onnistuin jopa kolhimaan itseani kiitettavasti, joten uusia arpia loytyy jalleen. Alhaalla oli "joki", jossa ei kylla pahemmin vetta ollut, mutta sen verran, etta siina pystyi kavelemaan. Ja paikka oli taynna savea, josta tehdaan kasvonaamioita kauneushoitoloissa. Joten me tehtiin naamiot aivan ilmaiseksi ja ne oikeasti toimivat!

Kuten saatoitte jo hoksata, hostiska tykkaa opetella eri kielia. Nyt on vuorossa suomi ja norja. Sanavarastosta loytyy jo seuraavat sanat: moi, moimoi, kiitos, suoraan, oikealle, iso, pieni, muki, kenka ja hauska.

Nyt tama tytto lahtee nukkumaan,
Saana

ps. jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, musta tulee seniori ja valmistun high schoolista!
pps. kannattaa lukea vakuutusvihkoa, koska mun matkatavarat oli myohassa yli 2h (..) I'm going to get some money !

perjantai 7. elokuuta 2009

taalla sita ollaan

Okei ensinnakin, kuten huomatte taalla ei ole 'a' eika 'o' kirjaimia, joten yrittakaa kestaa. Olisi sittenkin kannattanut ottaa oma kone mukaan.. No enkohan selvia!
Eli siis elossa olen, en ole kerennyt kirjoittaa tanne piiiitkaan aikaan mitaan. On kerennyt tapahtua niin paljon asioita, etta toivottavasti muistan kaiken.

Viimeinen viikonloppu Suomessa meni pakatessa, laksiaisjuhlia jarjestaessa seka kavereita nahdessa. Maanantai iltapaivalla sitten jatin Oulun taakse n. 10-11 kuukaudeksi. Oulua paikkana en tule todennakoisesti juurikaan kaipaamaan, ihmisia kyllakin. Maanantain ja tiistain valinen yo lentokenttahotellissa Helsingissa. Tiistai aamuna klo 4.30 oli tapaaminen Helsinkivantaan lentokentalla, josta sitten lahdettiin kohti Frankfurtin kenttaa. Frankfurtin JATTIMAISELTA lentokentalta sitten suunnattiin kohti Chicagoa. Lento kesti yhdeksan tuntia.. Mutta onneksi tuli sentaan yksi hyva elokuva, 17again :D Chicagossa YFU:n ryhma sitten hajosi, jokainen kohti omaa asuinpaikkaansa. 3 muun suomalaisen kanssa lensin Dallasiin, josta jatkoin viela yhden tyton kanssa Lubbockiin. Kun paasin perille Lubbockiin (n. tunnin ajomatka Lamesasta) olin matkustanut noin 23h ja ollut hereilla melkeinpa 30h. No yllatys yllatys laukku ei paassyt perille asti, joten viela meni extra-aikaa kun yritettiin selvittaa missapain maailmaa laukkuni seikkailee..

Ensimmaiset paivat ollaan oltu menossa _kokoajan_, en ole paljon Lamesassa kerennyt olemaan. Ensimmainen paiva oltiin Lubbockissa, haettiin Norjalainen hostsisko kentalta ja ajeltiin ympari West Texasia. Ja tottakai kaytiin Wal-martissa ! my love <3 Auringonlaskua menimme katsomaan vuorelle (no ei se vuori ollut, mutta sellainen kuiteski, you know :D) ja kojootit vain ulvoivat taustalla. Se oli aika siisti hetki.

Toinen paiva meni Midlandissa ja Big Springissa. Aamulla herasin siihen ku mun matkalaukku tuodaan mun huoneeseen <3 Hostisalla oli tyohommia siellapain, joten lahdettiin mukaan ja haettiin samalla Texasin henkkarit. Big Spring oli sellainen luonnonpuisto, jossa oli iso jarvi. VETTA HALLELUJAH ! Texasissa melko harvinainen naky. Kaytiin myos ruokakaupassa.. Meita oli siella vain 4 ihmista, mutta HUH HUH sita ruoan maaraa mika ostettiin :D Kuvia tulossa myohemmin.. (en ole saanut aikaiseksi viela laittaa kuvia koneelle)

Taalla on aivan mahtavaa, kaikki on uutta ja ihmeellista. Texas on melkeinpa taydellinen vastakohta Suomelle. Tykkaan tosi paljon tasta Texasilaisten rennosta elamantyylista ja taalla on tosi siisteja autoja ;) Ja taalla on HOTHOTHOT, kumpanakin paivana lampotila on ollut 38c. Mutta ei taalla niin tukalaa ole kuin voisi kuvitella. Ja ilmastointi pelittaa !

Talo on kotoisa ja huonekkin tosi kiva. Naista myos tulossa kuvia.. Perhe on huippu, vaikka kyllahan maa sen jo tiesinkin. Tykkaan tositosi paljon olla taalla ! Oon ollut taalla vasta 2 paivaa ja nyt on jo kerennyt kotiutua erittain hyvin ja tehda niin paljon. Ja viela 10kk jaljella ! MAHTAVAA

Terveisia Texasista, nyt menen nukkumaan
Saana

maanantai 27. heinäkuuta 2009

7 päivää aikaa

Viikon päästä olen jo Helsingissä odottamassa seuraavan päivän aamulentoa. Tapaaminen Helsinki-Vantaan lentokentällä on kello 4.30. Aikainen herätys kyllä! :D
Yksi viikko! Tuntuu niin uskomattomalta. Kun aloitin kirjoittamaan tätä blogia, päiviä oli jäljellä vielä 99.

Ja kesäkin alkaa olla loppusuoralla. En voi uskoa, että olen ollut lomalla jo 2kk? No onhan tässä paljon kerennyt tapahtuakin. Rippileirillä isosena, kesätöitä, mökkeilyä kavereiden kanssa, auringon ottamista, monta piknikkiä, Lontoon reissu, hostperheen vierailu, Helsingin reissu viisumin takia + kaikkien vaihtareiden yhteiset läksiäiset Hietsussa, Riinan kanssa Suomi-tour eli Helsingin kautta Joensuuhun Ilosaarirockiin, Qstock, kavereiden kanssa olemista, nukkumista. Ihana kesä :)

Mutta nyt on viikko aikaa:
pakata
siivota
ostaa loput tuliaiset
hermoilla
pitää läksiäispartyt
hermoilla pikkuisen lisää
olla kavereiden kanssa niin paljon kuin mahdollista!
vaihtaa rahaa
teettää valokuvia
täytellä vielä muutama lappu
sanoa heipat kaikille :(

Viikonloppuna yritän ehtiä kirjoittaa vielä yhden postauksen ennen Amerikan mantereelle siirtymistä! Mutta jos en kerkeä, kuulette tästä tytöstä seuraavan kerran vasta Texasin kuumuudesta.

Saana

keskiviikko 15. heinäkuuta 2009

Tuliaisia

Näin lähellä lähtöä (19 päiväää!) alkaa pyörimään mielessä, että mitä ihmettä sitä sitten vie isäntäperheelle tuliaiseksi. Jotain tarpeeksi pientä, perinteistä suomalaista.. Liian suurta stressiä ei kuitenkaan kannata asiasta ottaa, yleensä pienet, huolella valitut tuliaiset ovat parhaimpia.
Tuliaisia ostaessa kannattaa miettiä paikkaa johon on menossa. Mitä Suomessa on sellaista, jota heillä ei ole?
Lisäksi tulee ottaa huomioon perhe. Montako perheenjäsentä on? Onko perheessä pieniä lapsia? Mitä he harrastavat?

Omassa perheessäni tulee olemaan vanhemmat, 20v. poika, sekä samanikäinen sisko Norjasta, joten olen ajatellut ostaa jokaiselle heille jotain pientä. Yhteiseksi ostan heille juustohöylän (niitä ei monessa maassa ole, vaan he leikkaavat juuston veitsellä..) sekä Tatu ja Patu: This is Finland -lastenkirjan. Vaikka kirja onkin lapsille tarkoitettu, se on erittäin hyvin tehty ja se esittelee Suomea paljon ja monipuolisesti, joten mielestäni sopii myös aikuisille! Plussana kirjassa tietenkin mahtava kuvitus.





Muumimukit sekä Marimekko -tekstiilit / penaalit ovat myös mukavia, 100% suomalaisia tuliaisia.







Melkein jokaisessa kaupungissa on luultavasti jonkin näköinen matkamuistomyymälä, josta löytyy kivoja matkamuistoesineitä ostettavaksi.

Ongelmia tuliaisten kanssa? Tässä on vähän ideoita edellisten lisäksi:
- salmiakki
- Fazerin suklaa
- ruisleipä
- Suomi-aiheiset t-paidat
- Suomi-aiheiset pehmolelut ja palapelit
- itsetehty valokuva albumi, jossa esittelet itseäsi, perhettäsi, kavereitasi, kotikaupunkiasi ja Suomea.
- Aarikka -koruja
- Pentik -astioita
- pieni Aalto -maljakko
- suomalaista musiikkia
- jotain poro aiheista
- näkkileipä (lisäsin! :))




Unohtuiko listasta jotain tärkeää / onko sinulla hyviä tuliaisideoita?

Tänään lähden reissuun Helsinkiin ja Joensuuhun kavereita katsomaan ja Ilosaari rockiin :) Palaillaan ensi viikolla!