maanantai 27. huhtikuuta 2009

99 aamua :)

"Reissu" lähestyy jo kovaa vauhtia, huomasin, että enää 99 aamua lähtöön! Mitä todenäköisimmin lähtöpäivä tulee olemaan 4.elokuuta, eli jo ennen koulun alkua Suomessa. JA ennen synttäreitä, mutta eiköhän me juhlita niitä jo ennen lähtöä sitten. ;)

YFU:n yhden yön pituinen valmennusleiri Virroilla onkin jo kolmen viikon päästä, kiva nähdä muitakin vaihtariksi lähteviä. Virrat on siis tuolla Keski-Suomessa, lähellä Jyväskylää, näin oon ainakin käsittänyt :D

Eli idean vaihto-oppilaaksi lähtöön sain vasta viime lokakuussa, sitten asiat etenivätkin melko nopeasti ja joulukuussa sainkin sitten varman tiedon lähdöstä. Sitten alkoi pahin vaihe - paperit! Oli noin 20 erilaista lippusta ja lappusta ja kyllä niissä riitti täytettävää, varsinkin kun aina piti saada joko lääkärin, hammaslääkärin, opettajan tai rehtorin allekirjoitus.. Valokuviakin piti etsiä ja kirje kirjoittaa isäntäperhe ehdokkaille. Oli kyllä helpottava tunne, kun se show oli loppunut! Sitten helmikuun alussa jäin vain odottelemaan lisää infoa YFU:lta. Isäntäperhe löytyikin yllättävän nopeasti, pieni 10 000 asukkaan kaupunki Lamesa, Texasissa. Perheessä on noin 50-vuotiaat vanhemmat Steve ja Joy, sekä toinen vaihto-oppilas! Perhe matkustelee tosi paljon, mitä olen heidän blogistaan lukenut sekä juttuja kuullut. JEE! :--D Samanikäinen tyttö Tonje Norjasta, kuulemma meillä on samat harrastukset (kuntosali ja luistelu? En kyllä ole luistellut pariin vuoteen) ja kiinnostuksen kohteet. Mukavalta kuulostaa perhe ja kaupunki, paljon ollaan jo keretty sähköpostia lähetellä. :) Texas olikin toiveiden kärjessä, vaikka varsinaista aluetoivomusta ei saanutkaan tehdä. Perheen kanssa olen jo meilaillut jonkin verran ja he ovat tulossa kesällä Eurooppaan, myös Ouluun! Kesällä jo näen perheen ja heidän vanhoja vaihto-oppilaita. En jaksais oottaa : D

Vielä en kovin usein tänne vielä kirjoita, mutta toki aina kun on jotain järkevää kirjoitettavaa / uutta tietoa. Ja kuvia paikasta tulossa, tai no voittehan te googlettaa! hmm en taidakkaan antaa tätä osoitetta vielä kenellekkään, hahhaa saattepa lukea tän vasta joskus myöhemmin! =D -Saana