sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

suomi

Suomessa olen ollut nyt puolitoista viikkoa. Tulin 17. päivä Helsinkiin.
Vieläkin koko Suomi tuntuu ihan hassulta paikalta :D Mikään ei ollut kyllä muuttunut tippaakaan. Tässä kesälomalla laitan vielä ihan varmasti päivitystä viimeisistä viikoista jenkeissä ja tarkemmin paluusta Suomeen. Kyllä on kerennytkin tapahtua!
Ajattelin ilmoittaa, että vielä olen elossa :)

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

YFU tapaaminen

Nyt on tama toukokuu ollut yhta hullunmyllya, etta hyva kun alas kerkeaa istahtamaan ja blogiin kirjoittamaan. Tuntuu helpommalta kirjoittaa noin 4 eri postauksessa kaikki viime ajan tapahtumat, eli tassa olisi camping weekendista YFUn kanssa.

Huhtikuun viimeinen viikonloppu meilla oli viimeinen pakollinen (ja todennakoisesti minkaanlainen) YFU vaihtaritapaaminen. Paikkana oli Fort Davis Mountainsit, noin 5 tunnin ajomatkan paassa. Tuntui vahan turhalta ajaa sinne asti, kun pakollinen osuus tapaamisesta kesti vain 3 tuntia. Paikka oli valittu silla perusteella, etta kaikilla olisi suunnilleen yhta pitka ajomatka. Meilla oli 2 tai 3 aluetta yhdistetty yhteen tapaamiseen ja oli tosi kivaa! Se alkoi siis lauantaina (jotkut tulivat jo perjantaina) ja paattyi sunnuntaina. Heti kun saavuttiin sinne, laitettiin teltat pystyyn ja mentiin pelaamaan koydenvetoa.. Meilla oli erilaisia joukkueita, esim. Lubbock vs. San Antonio, Eurooppa vs. Aasia, Skandinavia vs. muu Eurooppa, tytot vs. pojat , Lamesa vs. Seminole .. Noin puolen tunnin jalkeen kadet olivatkin jo sopivasti rakkuloilla, niin aloitettiin virallinen osuus. Tapaamisessa puhuttiin kotiinpaluusta, pakkaamisesta, hyvasteista, ja kaikesta mita tana vuonna on kerennyt tapahtua. Tauolla ajatuksissani sitten kavelin tulikuumien hiilten paalta :-D Kiljunta sai kaikki hiljenemaan ja jalkaan tuli pikku palovamma hehe.
Illemmalla mentiin observatorioon (???) siis tahtien katselu paikkaan.. Nick osti avaruusjaateloa. Siis sellaista mita astronautit syovat, se oli pikku pussissa sellaisia epamaaraisen nakoisia moykkyja. Kun tuli pimea, siella aloitettiin "Star Party" jossa jonkinnakoinen opas henkilo kertoi tahdista.. Oli jaatavan kylma! Se kesti noin 45minuuttia. Sen jalkeen saatiin vapaasti kiertaa eri kaukoputkia, jotka olivat ISOJA. Niista pystyi nakemaan kuun pinnan, saturnuksen tai marssin ja mita niita nyt olikaan. Nakyi tosi selkeasti avaruuteen asti WOOHOO.
Kun tultiin takaisin leirinta-alueelle, osa ihmisista meni nukkumaan, ja osa jai nuotion ymparille, joka kyllakin piti sammuttaa n. 5 minuutin jalkeen. Puhuttiin kaikennakoista ja virolaisten kanssa yritettiin puhua toistemme kielia :-D Ainoa sana jonka Heli osasi sanoa oli "Pikku Kakkonen" haha. Norjalaiset ja Ruotsalaiset loysivat toisensa ja puhuivat sekoitetuilla kielilla kaikennakoista. Nahtiin kettu joka tuli etsimaan ruokaa ja se porrasi koko ajan telttojen ymparilla!! Mina ja Tonje alettiin nukkumaan joskus 4 aikaan. Aamulla 8 aikaan kun herattiin, niin ihmiset alkoivat liikkumaan aamupalaa kohden. Jotkut ihmiset olivat nukahtaneet nuotion ymparille tuoleihinsa (noin 30 min aiemmin.. :D) Syotiin aamiais burritot ja joku oli kaynyt repimassa kaktuksen maasta ja halusivat syoda sen :-D joten mikas siina.. Jotkut myos hieroivat sita kaktuksen lihaa ihoonsa, kuulemma auttavat auringonpolttamiin (joita kaikilla oli enemman kuin tarpeeksi!) Puolenpaivan aikoihin ihmiset alkoivat lahtemaan ja sanomaan heippoja toisilleen viimeista kertaa.
Noista ihmisista eniten tulee ikava Johannaa Saksasta, Toshia Japanista ja Helia Virosta!
Hostaitin ja Tonjen kanssa lahdettiin Fort Davisiin, jossa oli ennen asunut joitan sotilaita. Sen jalkeen mentiin uimaan, ja siella tavattiin hostiska joka oli pyoraili ja otettiin se kyytiin. En jaksanut uida, joten nukuin ja otin aurinkoa.
Matkalla Lamesaan kaytiin Subwayssa ja sitten illalla oltiiin takaisin kotona. Mentiin viela drive-in elokuviin katsomaan "The Back-up plan" elokuva. Sain myos kuulla, etta Helsigin Sanomien toimittajat tulevat sinne tekemaan juttua paikasta kesakuun alussa! Niin siistia. Maailma on pieni, eiko?
Oon nyt koulussa, niin en voinut kuvia ladata, niita sitten myohemmin.
Saana

torstai 29. huhtikuuta 2010

Green Day - Time of your life



Another turning point;
a fork stuck in the road.

Time grabs you by the wrist;
directs you where to go.

So make the best of this test
and don't ask why.

It's not a question
but a lesson learned in time.

It's something unpredictable
but in the end it's right.
I hope you had the time of your life.

So take the photographs
and still frames in your mind.

Hang it on a shelf
In good health and good time.

Tattoos of memories
and dead skin on trial.

For what it's worth,
it was worth all the while.

It's something unpredictable
but in the end it's right.
I hope you had the time of your life.

(music break)

It's something unpredictable
but in the end it's right.
I hope you had the time of your life.

It's something unpredictable
but in the end it's right.
I hope you had the time of your life

lauantai 24. huhtikuuta 2010

elamaa

Heii kaikki:)
Viime viikot ovat olleet melko normaaleja. Koulussa alkoi maanantaina viimeinen jakso. Ensi viikolla meilla on koulua vain maanantaina, muina paivina aloitetaan 1:40pm. Sen jalkeen 3 viikkoa koulua ja loppukokeet, jos ne pitaa ottaa.. Eli alle 20 koulupaivaa jaljella. Ei sita viela voi kasittaa:)
Viime viikolla hostiskan vanhemmat olivat taalla koko viikon ja lauantaina mentiin LUbbockiin jenkkifutis otteluun ja Prom dress ostoksille! Uskokaa tai alkaa mutta mekko loytyi jo heti ensimmaisesta kaupasta. Laitoin sen varaukseen ja kavin loput kaupoista lapi, mutta ei loytynyt toista jonka olisin halunnut. MUn mielesta se on tosi natti, aion kayttaa ensi vuonna sitten Wanhoissa. Maksoi vain noin 55 euroa!! :)


mun mekko! ja uusi naama

Viime viikolla satoi ihan kauheasti, kadut tulvivat ja puistot muuttuivat jarviksi. Taalla ei katsokaas ole kaduissa viemareita, koska "ei niille niin paljon kayttoa olisi" ...
Eilen ukkosti ja tanaan on tuuuuulista saata taas.

Koulussa ilmottauduin Powder Puff jalkapallo otteluun. Kaikille teille jotka ette tieda mika se on:
Powder Puff on joka vuotinen perinne, jossa Seniori tytot haastavat Juniori tytot amerikkalaisessa jalkapallossa. Oikeasti jalkapalloa pelaavat pojat toimivat valmentajina ja cheerleaderitkin ovat poikia (pukeutuneina tytoiksi!) :)

Toukokuu tulee olemaan taynna ohjelmaa. Totta kai prom! Myos "senior slideshow" jossa on kuvia kaikista senioreista, vauvasta tahan paivaan saakka. Lisaksi tietenkin Powder Puff. Koulun Talent Show. Senior seinan maalaus (Taalla Lamesan keskustassa on seina, johon seniorit maalaavat joka vuosi nimensa tosi hienosti, kunnes seuraavana kevaana uudet seniorit tulevat ja maalaavat paalle), se on kaikille senioreille tosi tarkea juttu taalla. Seniorit-Juniorit lentopallo ottelu. Tuossa jotain kouluaktiviteetteja jotka akkia tulivat mieleen :D

Huomenna on viimeinen YFU tapaaminen. Camping weekend johon tulee paljon oppilaita :) Siella kaydaan lapi kaikki asiat kotiinpaluuseen liittyen ja "wrap up" tama vuosi kokonaisuudessaan ja viela viimeisen kerran nahda toisten vaihtareiden kanssa. Yritan kylla nahda vaihtareita niin paljon kuin mahdollista viela taman tapaamisenkin jalkeen varmasti!

Hui en ole vielakaan kirjoittanut paasiaisesta! Ensi viikolla sitten, nyt pitaa menna pakkailemaan viikonloppua varten ennen kuin lahden Kimberlyn kanssa leffaan :)

Saana

maanantai 12. huhtikuuta 2010

viikonloppu

Lauantaina oli ihana nukkua vahan pidemaan pitkan viikon jalkeen. 11:30am aikoihin Kelsey soitti ja kysyi jos haluan lahtea paivaksi ranchille. Oc Ranch on noin 45 minuutin ajomatkan paassa Lamesasta. Kelseyn perhetutut omistavat sen ja heilla on siella 4 jarvea, joten paatettiin menna uimaan ja kalastamaan :-D Siella oli Mina, Kelsey, sen pikkusisko Kara, pikkuveli Aaron (lempinimeltaan Nemo), aiti Stacey ja aidin kaveri Teresa. Ha ha talviturkki lahti! Sehan lasketaan, koska vesi oli kylmaa!


kalalla


Mina, Kelsey ja sen pikkusisko Kara :)

Eilen, eli sunnuntaina meilla kavi vieraita! Meijjan aiti oli vaihtarina joskus viime vuosisadalla ;-) Pohjois-Dakotassa. Ja sen hostvanhemmat asuu talvet Arizonassa ja nyt ne ajelivat kesaksi takaisin pohjoiseen, ja pysahtyivat matkalla taalla Texasissa. Bob ja Mary ovat suunnilleen 80 vuotiaita? Kaytiin syomassa ja ajeltiin ympariinsa ja naytettiin Lamesan mahtavia nahtavyyksia! Oli oikein kivaa =)

Saana