keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

kiva viikonloppu!

Olipa kyllä tosi kiva viikonloppu hostperheen kanssa! Mulla on nyt niiiiin paljon uutta tietoa kaikesta ja muutenkin liikaa kerrottavaa, joten erittäin todennäköisesti en muista kirjoittaa kaikkea, mutta yritetään :)

Lauantai iltana siis hostvanhemmat Steve ja Joy, sekä heidän 2 entistä vaihto-oppilasta Leo ja Simon saapuivat Luleåån, Ruotsiin. Kävimme sitten hakemassa heidät autolla sieltä Ouluun. Lauantai-iltana emme paljoa kerenneet tehdä, syötiin, juteltiin ja sain paljon esitteitä eri paikoista, joissa tulemme käymään vuoden aikana. Lisäksi sain pienen Texasin lipun, sekä kaulakorun, jonka he olivat ostaneet Hawaijin matkaltaan keväällä! Tykkäsivät kovasti karjalanpiirakoista ja toivoivat, että leipoisin niitä vuoden aikana APUA :D Pitää alkaa reenaamaan..



Sunnuntaina hostvanhemmat olisivat halunneet mennä kirkkoon, mutta oli niin väsynyttä porukkaa, että jokainen nukkui sen ohi... Sunnuntaina oltiin melko paljon kotona, hostisä teki keksejä NAMIII ja texasilaista ruokaa. Kuvassa ovat keksit paistamista vaille valmiina. Ja noitahan oli n. 5 pellillistä ;) Kävimme myös kävelyllä ja samalla Citymarketissa ostamassa lisää sokeria ja voita... Syönnin jälkeen oli hyvä lähteä kuntosalille treenaamaan. Kerettiin vielä keilaamaankin ja kävelylle torille.

No maanantai sitten.. Puolenpäivän aikaan käveltiin keskustaan kattelemaan. Käytiin torilla (tottakai pakolliset turistikuvat toripolliisin kanssa;). Myös Stockmannilla käytiin kattomassa Suomi-tavaraa (Steve halusi ostaa porontaljan, vai mikä se onkaan...). Myös rotuaarinpallo tuli nähtyä. Kun mentiin uudestaan torille, vanhemmat löysivät Suomi matkamuistokaupan, jossa "vähän" innostuivat shoppailemaan! Simon asuu Tanskassa, jossa ei ole Subwayta, joka on hänen lempiruokapaikkansa, joten sielläkin piti käydä tottakai. Illemmalla lähdettiin uimaan Eedeniin Leon, Simonin ja Steven kanssa. Tykkäsivät kovasti saunasta :-) Kun me olimme uimassa, Joy pääsi tutustumaan suomalaiseen kulttuuriin sauvakävelyn kautta !

Tiistaina pikkusen puolen päivän jälkeen heidän piti jatkaa matkaa Tanskaan junalla. Perheellä on siis ollut monta vaihto-oppilasta ympäri Eurooppaa, joten he ovat olleet Interreilaamassa jo pari viikkoa ja tarkoituksena on käydä jokaisen oppilaan luona pari päivää. Kuvassa olin niiiiiin väsyneen näköinen, että ei ole sellaista matskua, jota laittaisin nettiin. Mutta kuvassa siis isä Steve, äiti Joy sekä "isoveljet" Leo Saksasta (kiharat hiukset) ja Simon Tanskasta.



Perhe on aivan uskomattoman mukava ja tylsää ei ainakaan vuoden aikana tule olemaan, se on varma! Voin harrastaa siellä lähes kaikkea ja melkein joka viikonloppu ollaan jossain menossa. Ja shoppailemaankin pääsen vähintään kerran kuussa <3
Kaupunkihan on siis pieni, noin 9000 asukasta. Kaupungin halkaisija on n.6km ! kyllä, luit oikein :) Pyörällä pääsee mihin tahansa 15 minuutissa. Ja paikka on niin turvallinen, että voi pyöräillä mihin tahansa, milloin tahansa. 2 golfkenttää löytyy, joten sitäkin tulee varmaan sitten pelailtua. Oiiii vaikuttaa niin kivalta paikalta !

Lentoaikataulut Chicagosta eteenpäin:
Chicago 04:55PM - Dallas 07:33 PM
Dallas 09:00PM - Lubbock 10:00 PM
Lubbockista Lamesaan on yhden tunnin ajomatka autolla. Hostsisko Tonje Norjasta tulee vasta seuraavana päivänä, ellei hänen lentojaan saada siirrettyä samoiksi kuin minun.
Aivot ovat aivan jumissa nyt, ei tule mitään järkevää tekstiä. Huomenna pitäisi lähteä kohti Helsinkiä viisumihaastattelun takia.

Kertokaa mitä haluatte tietää! Tiedän paljonpaljon enemmän, ja jos en tiedä niin selvitän sen.

perjantai 3. heinäkuuta 2009

alle 5 viikkoa <3

Nyt voisin taas tännekkin jotain kirjoitella. Heinäkuun alku jo, ei voi olla totta! Mihin on vierähtänyt kuukausi? Nopeeta menee aika kyllä, hui kamala jos (no ok, KUN) vaihdossa sitten menee aika samaa vauhtia, ellei vielä nopeampaa.. Alkuviikosta tulin Lontoosta kotiin, olipa kyllä kivaa! Shoppailin, kiertelin ympäri Lontoota ja kuuntelin Bruce Springsteenia (kirjotetaanko noin?) Hyde Parkissa, keikka-alueen ulkopuolella.

Huomenna sitten 4th of July, eli Jenkkien itsenäisyyspäivä. Tai joku kansallispäivä, mistä minä tiedän. Ja vihdoin ja viimeinen hostperhe sitten saapuu tänne Ouluun :-----------) Eli huomenna pikkuisen ennen keskiyötä tulevat junalla Norjasta. Sunnuntain ja maanantain ohjelma vielä vähän auki, mutta kyllä mulla on jo jotain mielessä.

Nyt pitäis tarkistaa vielä kaikki viisumipaperit ja maksut, koska ensi viikon perjantaina on se haastattelu Helsingissä suurlähetystössä. Tekemättömien asioiden lista on vieläkin aika pitkä, siis lähtöön liittyvien asioiden kohdalla. Eihän tässä ole enää kuin 31 yötä :o Samaan aikaan ihanan paljon, mutta samalla ihanan vähän.

Nyt meen siivoamaan vaatekaapin ja melkeinpä joudun valitsemaan vaatteet jotka otan mukaan! Loput sitten kirppikselle.

Viikonlopun jälkeen lisää,
Saana

maanantai 22. kesäkuuta 2009

lentoaikataulut

Lentoaikataulut on nyt varmistuneet !
Eli siis :
03.08.09 16:15-17:20 Oulu-Helsinki
04.08.09 07:00-08.30 Helsinki-Frankfurt
04.08.09 10:35-12:30 Frankfurt-Chicago O'Hare
04.08.09 16:55-19:33 Chicago O'hare-Dallas
04.08.09 21:00-22:00 Dallas-Lubbock

ja huomioikaa toki aikaerot

(12.7.09 muokkasin loput lennot)

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

pikainen merkintä


Nyt löytyi netistä hyvä kartta, jossa näkyy Lamesa kunnolla. Eli tuolla melko keskellä Texasia tulen sitten asustelemaan.
Ja sain äkkiä tehtyä tuonne ylös tuollaisen "hienon" jutun, jossa on tuo lippu :D Ja muutenkin vähän värejä vaihdoin, yritin opetella käyttämään tätä blogia (parempi myöhään kun ei milloinkaan...)
Nyt nukkumaan!
- Saana

tiistai 9. kesäkuuta 2009

lähestyy, lähestyy

Lähtö lähenee koko ajan, 55 yötä enää :O Oikeastaan 54, koska joudun lähtemään Helsinkiin jo edellisenä päivänä. Eka kertaa kun kirjoitin oli jäljellä vielä 99 yötä! Jos tämä loppuaika menee yhtä nopeasti, niin kohtahan sitä jo istutaan lentokoneessa. Lentotiedothan pitäisi tulla ens viikolla!
Oon tehnyt jo vähän (no okei, aika paljonkin) listaa siitä mitä pitää muistaa pakata. Laukkuja ja kenkiäkin olen jo yrittänyt sillä silmällä katsella, että mitkä otan mukaan ja mitkä jätän Suomeen. Mutta aivan liian vaativa tehtävä, varsinkin kenkien kohdalla mahdottomuus! En osaa myöskään arvioida kuinka paljon tarvitsen vaatteita mukaan. Onneksi oon nyt jo alkanut miettimään asiaa vähän, ei tule sitten _niin_ suuri paniikki kun pitää oikeasti pakata.
Isäntäperheen tuliaiset vieläkin auki, hmhp.. juustohöylä on ostettu, ei muuta :D Joku Suomi-kirja vois olla kiva ja vaikka just jotain perus fazeria.. Kohta kuitenkin huomaan, että on elokuun alku, enkä ole saanut mitään aikaiseksi!
Tänään täytin melkein kaikki viisumipaperit netissä, enää pari jäljellä. Viralliset viisumivalokuvatkin on jo hommattu (ette halua tietää hintaa 4 valokuvalle...).

Nyt pitäisi kesällä muistaa:

1) no hmm PAKATA

2) valokuvailla Oulua yms. ja teettää kuvia sinne mukaan

3) muuttoilmoitukset, pankkikortit, SATSin irtisanomiset tms

4) viedä vaatteet (joita en ota mukaan) kirppikselle :'( rankkaa

5) säästää rahaa! ja olla ostelematta mitään(joo...) , koska siellä on AINAKIN puolet halvempaa

6) unohtui nyt kaikki tärkeimmät tottakai !

7) ainiin, varaa Oulu-HKI lento

Hei nyt ihmiset, täällä on käyny 44 ihmistä (:---D) ja yks ainut kommentti! En syö teitä, jos kommentoitte jotain, päinvastoin! Ois vaan kiva tietää ketkä täällä käy :-----------) eli KOMMENTOIKAA jookos

xoxo Saana (haluan lähtä jo!)

ja kesäkin sais pikkuhiljaa tulla

vois kuvia joskus laittaa tänne !

AINIIN pitäis kirjoittaa oikea kirje isäntäperheelle ja laittaa sinne jotain pientä kivaa sisään, sieltäpäin on jo tullut kaks kirjettä